Kuin seisoisi maantien laidassa ja yrittäisi pitää kiinni jostain. Mutta ne kiitävät ohi, punaiset autot, hopeanharmaat, mustat, vihreät ja ihmiset, hymyt, totiset suut. Kaikki. Ohi ne menevät ajatukset, aikomukset, ilo. Ohiko menen minäkin – hei seis, mihin matka. Sinne meni sekin, lumi vain pöllyää. Sinne meni kaikki.Minäkin, vaikka olen tässä. Vuosi vaihtunut. Uusi kalenteri laitettu …
Ajatus jouluruuhkaisita kaupoista ei houkuttele. Asun pienellä kylällä ja viihdyn mieluummin sen mehtäpoluilla. Silti yksi muisto vuosien takaa saa minut hymyilemään. Keskellä Rovaniemen joulukatuja kohtasin sydämellisyyttä, joka jäi mieleen: Tein jouluostoksia. Etsin jotain tuttua, maanläheistä. Löysin muutaman lahjan ja istahdin reppuni kanssa ostoskeskuksen penkille. Odottelin samalla kylällä asuvaa ystävääni. Hän on töissä kirjastossa, olin tullut …
Se on siinä, kun halitoidut valkoisesta kukasta, tuulesta tai painat kasvot sammaleelle. Nimittäin läsnäolo. Se on tiedostamisessa ja luottamisessa. Läsnäolo on hengittämistä ja sitä, kun ei kaipaa minnekään tai mitään. Kaikki on jo tässä. Mikä meissä silti vetää menneeseen, pois tässäelämisestä? Jos tuleva on epävarma, niin kuin se lopulta aina on, tosin epävarmuuden sävy vaihtelee, …
Joen hehku pysäytti. Onneksi kuljin rannalle.Ja silti yksi pieni kukka jokivarressa voi tarjota saman sykähdyksen sydämeen tai jopa enemmän.Sitä voi sanoa yllätykseksi, jonka elämä salaisuuksineen kätkee sisäänsä.Ja meihin, joissa pienet ja suuret näkymät soljuvat tai ritisevät lomittain. Ilta. Sateen jälkeen laskeva aurinko, hiljainen tuuli. Yhtä hiljainen vesi, taivas ja tummat puut.Laituri, jolla seisoin. Tai no …
Vilukko heijasti valoa ja oli kasvattanut juurensa maan sisään, kohti kirkasta Jääräjoen vettä. Nuorgamissa löytyi virran varrelta tämä pieni, valkoinen kukka. Kävimme tänä kesänä mieheni kanssa meiltä vielä pohjoisempana. Virtojen varsilla. Ajoimme hiekkatietä.– Käännytään kohta takaisin, mieheni sanoi.Toivoin, että ajaisipa vielä vähän eteenpäin. En sanonut toivetta ääneen. Tapahtui kuin Myrskyluodon Maijassa: ”Puhe turhaa on ja …
Oletko joskus kieltänyt surua tulemasta luoksesi? Koska ei sille ole tilaa, ei aikaa, ei voimavaroja. Ja pakenet nauruun, keveyteen tai vain ”kyllä minä pärjään ja jaksan” – koska on pakko. Ilo on valoisampaa, tarttuu kädestä ja juoksee metsän polkuja loikka-askelin. Lopulta edessä on suo ja rämpöaskelet. Et voi paeta enää.Suru laittaa kohdattavaksi aiemmatkin surut, vaikka …
Se oli naistenpäivä. Istuin nuotiolla. Ajattelin. Mietin, kuinka usein sanon ääneen muillekin kuin perheen pienimmille sen hyvän, mitä heistä ajattelen. Voisinko sanoa useammin? Tai sen, että yleensä ajattelen heitä. Istuin laavulla ja katsoin kintaitani. Yli 20 vuotta vanhat, punaiset kintaat. Äiti ne minulle aikanaan osti. Joskus mietin, miksi äiti osti punaiset. Ja sitten olin …
Eräänä aamuna 5v lapsi– Mie oon keksiny runoa. Alotin jo illalla. ”Oli pieni tyttö, rakas lapsi.” – Tännään keksin runolle lopun ”Sillä tytöllä oli kaksi isosiskoa ja kaksi isoveljeä…” -Se ei ollu noin lyhyt, keksin enemmän ”Niillä oli uusi vuosi.Ne söi piparia, kakkua, sipsejä – ja vielä karkkejakin. (Naurua.)Ja oli limsaakin.” – Mie vielä mietin. …
– Kaikki surulliset tekevät itsemurhan, sanoo nuori. Oli kuullut sen jostain. Reppu selässä astelee pieni koululainen. Pellon poikki, metsän vierestä. Kävin vastassa ekaluokkalaista, kun pakkanen koputteli -33 ja tuntui kuin -39. Ettei yksin tarvinnut kylmässä kulkea. Lapsi sai valita kävelytien ja polun väliltä. Siispä taaperrettiin. Uutterasti päivä toisensa jälkeen Suomen koululaiset Raahessa, Kotkassa, Helsingissä, Tampereella, …
”Sulle lapsi herkimmin tähdet tarinoi…” ”…loista aina sydämeen kodin jouluvalo.” Joulun rauhaa ja iloa sinulle, mitä mietitkin, missä kuljetkin tai lepäät. Annetaan levolle mahdollisuus,kutsutaan hengähdys tupaan. Halaus ja lämmin viltti harteillesi, jos on suru tai mieltä palelee. Ja jos ilon lahjaa kannat, anna sen säteillä.Valokipeneksi, tähdeksi toisillekin. Mieki ajattelin kuunnella rauhassa joulua. 🤍 Jossain vaiheessa …