”Joko päivä on?”Vanhan kansan mukaan karhu kääntää kylkeään Heikin päivänä 19.1. tai sen tienoilla ja kysyy, onko jo päivä. Sillä on silloin talviunet puolivälissä. Luen, miten pirteästi ihmiset kertovat uudesta tarmosta ja tekemisen meiningistä heti vuoden alusta. Mietin, miten minulla tuntuvat talviunipäivät joululoman jälkeen jatkuvan. Että jos kääntäisi kylkeään ja raottelisi silmiään vähän myöhemmin. Ymmärrän toki, …
Polku vie suolle, jolle olen joskus huutanut suruani. Huusin sillain, ettei kuulunut ääntä. Lunta vasten. Äänettömästi lumeen. Silloin hangella oli ohut, jäinen kuori. Kun painoin siihen kasvoni, hangen jäinen pinta meni rikki. Nyt mie kävelen hiljoksiin samaa polkua. Uusi vuosi alkoi ja olen vähän utelias ja epävarma. Mitä uutta on edessä, mikä on ennallaan? Millaiset …
Joskus luulee, että nyt on seinä vastassa. Tämä on mahdotonta, tästä en voi jatkaa. Sitten pysähtyy. Näkee uudella tavalla. Seinää ei ole. Reitti onkin selkeä. Askelma kerrallaan, ja valo kulkee mukana. Kiireisenä tai liiallisten kuormien ja huolien alla keskittyminen vaikeutuu ja näkökyky sumenee. Levollisuus elämässä on enää vain käsite. Ratkaisut hätiköityvät, vaihtoehdot kapenevat. Ihminen keskittyy itseensä, …
Se ei ole runo eikä tarina. Se soljuu niiden välimaastossa. Se on soljutelma. Tämän blogipostauksen soljutelma kertoo luovuudesta, joka löytää voimansa ja lähtee lentoon. Tai sen on tarkoitettu heille, joilla on alakuloa, yksinäisyyttä tai pimeää. Soljutelma hyräilee valoa ja antaa olla sellaisena kuin on. On tilaa olla vapaa. Tämä voi olla minuutin iltasatu, jolla toivon …
Juoksen. Piiloudun puiden sekaan. Takaa-ajaja saavuttaa. Tämä on yksi usein toistuneista kohdista lapsuuteni unimaisemissa. Puukko, ase tai moottorisaha lähestyi. Tuntematon aikoi tehdä pahaa. Opin lentämään tilanteista pois. Se vaati unessa valtavaa keskittymistä ja tahdonvoimaa. Valvon. Kuuntelen yön hengitystä, omani on osa sitä. Uni on minut herättänyt. Jotkin lapsuuteni huonot kokemukset, lisäksi herkkyys ja mielikuvitus – …
Makoilin sängyssä ja odotin unta. Kasetilta kuului ’Sirkut Toivakasta, Lapin lasten lauluja’. Tallentui kuva Lapista, sen tuntureista ja puroista. Ehkä vähän idyllinen. Siihen oli hyvä nukahtaa. Monet lapsuuden laulut jäivät mieleen. Yhden kehtolaulun (tekijää en tiedä) loppusanoja olen laulanut kuluneen vuoden aikana useasti. Ne sanat lauloin myös ystävälleni viestin välityksellä. Meille oli tullut sellainen tapa, …
Älä p.. vielä mene ohi! Kari kiroaa juoksuradan varrella. Kiritän vauhtia, vierelläni oleva tyttö jää jälkeen. Viestijoukkueemme voittaa. Katsomossa hurrataan. Maalissa isot pojat heittävät minua ilmaan. Ujostuttaa. Näen, että isä on ylpeä minusta. Varjo-olo kuristaa kurkkua. Muistan kirjeen, jonka laitoin isän pöydälle kotona. Ja otin pois. Olin kirjoittanut, että en halua enää kilpailla. Kirje päättyi …
Se oli kaadettu. Kanto vain jäljellä. Kuusi, jonka juurella lapset kävivät eväsretkillä ja leikkimässä talvella ja sulamaan aikaan. Kuusi, jonka juurelle vedin pulkalla kuopuksen nukkumaan päiväunet. Siitä on kulunut aikaa. Kuusen juurelle lapset tekivät käpytonttuja ja niille kodin. Mieki istuin toisinaan lasten kanssa korkean kuusen alla. Kerran otimme termariin vettä ja joimme lämmintä teetä pikkupojan …