Käsien tottuneet liikkeet. Piipun rassaus ja puhdistus. Kopautus tuhka-astiaan, Mixturea piipun koppaan, kevyt tasoitus. Sytytys, imu ja puhallus. Olohuoneessa leijui vaalea savu. Isä poltti piippua. Isä oli kirjallisuuden suuri ystävä. Älykkö. Lapin samoaja.Hän puolusti työssään ihmisiä, joita oli kohdeltu väärin, kunnioitti vanhoja ja myötäeli sairaita tai surevia. Lakimies. Isän sana oli kotonakin laki. Kun isä …
Se on siinä, kun halitoidut valkoisesta kukasta, tuulesta tai painat kasvot sammaleelle. Nimittäin läsnäolo. Se on tiedostamisessa ja luottamisessa. Läsnäolo on hengittämistä ja sitä, kun ei kaipaa minnekään tai mitään. Kaikki on jo tässä. Mikä meissä silti vetää menneeseen, pois tässäelämisestä? Jos tuleva on epävarma, niin kuin se lopulta aina on, tosin epävarmuuden sävy vaihtelee, …
Rakas vanhaihminen kaipaa kotiin. Puheesta on vaikea saada selvää. Erotan, että puhuu joesta, joka pitää ylittää. Hoivakodin huone ei ole yhtäkkiä tuttu. Hän kaipaa sinne, missä kuuluivat arjen tutut äänet. Räsymattojen pirttiin. Sanon, että hänellä on ollut elämässä monta kotia. Luettelen niistä osan. Hän kuuntelee ja sanoo– Ihmeteltävän monta kotia. Mitä, jos minulta menee muisti? …
Oletko joskus kieltänyt surua tulemasta luoksesi? Koska ei sille ole tilaa, ei aikaa, ei voimavaroja. Ja pakenet nauruun, keveyteen tai vain ”kyllä minä pärjään ja jaksan” – koska on pakko. Ilo on valoisampaa, tarttuu kädestä ja juoksee metsän polkuja loikka-askelin. Lopulta edessä on suo ja rämpöaskelet. Et voi paeta enää.Suru laittaa kohdattavaksi aiemmatkin surut, vaikka …
Tänä aamuna kaikki oli vaaleaa. En saa sanoja järjestykseen. Sanoja ei ole.Kissa makaa aurinkopaikassaan, valo leikkii verhon läpi. Istun ja katson joelle. Jäälautat lipuvat tummassa vedessä. Ei tapahdu suuria. Ja juuri tänä aamuna tapahtui suuria. Se suuri on tuo vaalea ulkona. Se on valo ruusussa, jonka sain siksi, kun olen äiti. Ihmeellistä, jos voisi kuulla …
”Jokainen päivä piirtää meistä muistokirjoitusta.” Tämä on sinulle, jonka elämään on astunut suru. Kerran tai monesti. Äskettäin tai jo kauan sitten. Tuo ensimmäinen lause on kummisetäni runosta.Annetaan hyvyyden ja lempeyden, niiden mitkä meissä kaikissa ovat, kulkea vahvasti ja näkyvästi mukanamme tänäänkin. Elämämme muistokirjoitukseen jäävät silloin valoisat sanat. Kun on suru, ei jaksa kovia sanoja. Tämän …
– Rekku lähtee Amerikkaan. Kuvittelin Amerikan kaukana olevaksi isoksi nurmikentäksi, jossa eläimet juoksevat vapaina. Ihmettelin, millä koirat pääsevät sinne.– Junalla, joku sisaruksistani kertoi. Rekku oli karannut metsään ja purrut siellä kävelyllä ollutta naapurin mummoa. Piti käydä lääkärissä. Asia sovittiin, isä maksoi lääkärin ja lääkkeet. Rakastin Rekkua, vaikka se oli vähän arvaamaton. Kerran se varasti pyykkinarulta …
Eräänä itsenäisyyspäivänä lapset laskivat Suomen ikää. – Onpa vanha!– Kuoleeko Suomi?– Eihän maa voi kuolla, nauroi toinen. – Miksi on sotia?– Jos mie olisin presidentti, määräisin, että kaikissa maissa pitäis olla rauha, sanoi pieni poika. Mietin tuolloin, että kunpa näin saisi säilyä aina, rauhantahto ja lapsuuden huolettomuus. Huomenna on itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Oulussa. Paraatin teemana …
Erotessa ajattelee, että näemme vielä. Vaikka oikeastaan kukaan ei tiedä. Joskus hyvästellessä se, että ei tiedä, tulee voimakkaasti mieleen ja sitten sanoo toiselle ne tärkeimmät sanat. Pian sytytämme kynttilöitä heille, joita emme sitten nähneetkään. Tähän ikään mennessä heitä, joita kaipaa, on kertynyt useita. Suruviestit saavuttavat meidät monella tapaa. Lähtö voi tulla äkisti. Isän hiihto katkesi …
Äiti, leipää! Ajatusvirrassani kulkevat yhtäkkiä vahvat sävyt. Luokseni tulevat hoiva, huolehtiminen, lempeys, kipu ja riemu. Tässä me olemme, äidin lapset ja Pentin lapset ja lastenlapset. Äiti ja Pentti avioituivat kymmenen vuotta sitten. He ovat yhdysside kahden perheen välillä. Kokoonnuimme vastikään juhlistamaan heidän yhteistä taivaltaan. Tunnen vahvasti elämän, sen arvoituksellisen, käsittämättömän sykkeen. Elän hetkeä, kun äiti …