suru

Etsin valoisia tarinoita

Hyvä hiljaisuus ei satuta. Hiljaisuus ihmisten välillä silloin, kun pitäisi olla sanoja, satuttaa. – Hiljaisuuskin voi olla väkivaltaa, isä sanoi ja minä juoksin ulos, pois, tietä pitkin, naapurin talliin, jossa oli lämminverihevonen Yankee Mini. Nojasin sen kylkeen. En tahallaan ollut hiljaa. Ei minulla ollut uhmaa. Eikä sanoja sille, mitä tunsin. Isän ja minun välille laskeutui …

Etsin valoisia tarinoita Lue lisää »

Ne päivät tulevat vielä

”Jokainen päivä piirtää meistä muistokirjoitusta.” Tämä on sinulle, jonka elämään on astunut suru. Kerran tai monesti. Äskettäin tai jo kauan sitten. Tuo ensimmäinen lause on kummisetäni runosta.Annetaan hyvyyden ja lempeyden, niiden mitkä meissä kaikissa ovat, kulkea vahvasti ja näkyvästi mukanamme tänäänkin. Elämämme muistokirjoitukseen jäävät silloin valoisat sanat. Kun on suru, ei jaksa kovia sanoja. Tämän …

Ne päivät tulevat vielä Lue lisää »

Suru kertoo, mitä on hiljaisuus

”Joskus ei uskalla tuntea, kun pelkää särkymistä.Nyt on joskus.”  Näin kirjoitin surussa. Peilaan surua ja pääsiäistä. Toiselle pääsiäinen on vain lomaa, se saa olla niin. Minulle se on kristillinen juhla ja myös kohtaamista, lasten iloa, hiljaisuutta, muistoja.  Pääsiäistä ennen ovat pitkät päivät. Kiirastorstai, pitkäperjantai, se kun kaikki hylkäsivät. Kun isäni kuoli, oli pitkäperjantai. Pääsiäinen on surusta pääsemistä, …

Suru kertoo, mitä on hiljaisuus Lue lisää »

Tartun tarinaan, joka kantaa

Etäisillä teillä kuljetaan askelia, joita en tunne. Kumina metsien ja virtojen takaa ei kantaudu tänne. Silti tuntemattomat askelet ovat minussakin. Vaikka suljen silmät, korvat, median, mielen, kaukainen kumina kuuluu hiljaisesti.  Valo lisääntyy, kevät lähestyy. Hämärän rajalla ihminen kysyy kärsimyksen määrää maailmassa ja itsessään. Vaikenee, ettei vastaus olisi liian raskas kuulla.  Minäkin tartun tarinaan, joka kantaa, ei …

Tartun tarinaan, joka kantaa Lue lisää »

Muistojen lumisirpaleet

Polku vie suolle, jolle olen joskus huutanut suruani. Huusin sillain, ettei kuulunut ääntä. Lunta vasten. Äänettömästi lumeen. Silloin hangella oli ohut, jäinen kuori. Kun painoin siihen kasvoni, hangen jäinen pinta meni rikki. Nyt mie kävelen hiljoksiin samaa polkua. Uusi vuosi alkoi ja olen vähän utelias ja epävarma. Mitä uutta on edessä, mikä on ennallaan? Millaiset …

Muistojen lumisirpaleet Lue lisää »