– Levosta nähtiin vain unta.Tällaisen vastauksen sain, kun kysyin, muistuuko (juuri kuulemistani) rankoista savotta- ja uittoajoista jotain hetkeä, että olisi istahtanut kivelle tai kannon nokkaan ja olisi vähän aikaa tuumaillut ja vetänyt henkeä. Olin alkuviikosta pitämässä ensimmäistä tarinallista Valoisat muistot -hetkeä ikääntyneille. 12-vuotiaana savottataipaleensa aloittanut kertoi, että työaika oli maanantaista lauantaihin ja ruoka- ja kahvitaukoihin …
Se on siinä, kun halitoidut valkoisesta kukasta, tuulesta tai painat kasvot sammaleelle. Nimittäin läsnäolo. Se on tiedostamisessa ja luottamisessa. Läsnäolo on hengittämistä ja sitä, kun ei kaipaa minnekään tai mitään. Kaikki on jo tässä. Mikä meissä silti vetää menneeseen, pois tässäelämisestä? Jos tuleva on epävarma, niin kuin se lopulta aina on, tosin epävarmuuden sävy vaihtelee, …
Rakas vanhaihminen kaipaa kotiin. Puheesta on vaikea saada selvää. Erotan, että puhuu joesta, joka pitää ylittää. Hoivakodin huone ei ole yhtäkkiä tuttu. Hän kaipaa sinne, missä kuuluivat arjen tutut äänet. Räsymattojen pirttiin. Sanon, että hänellä on ollut elämässä monta kotia. Luettelen niistä osan. Hän kuuntelee ja sanoo– Ihmeteltävän monta kotia. Mitä, jos minulta menee muisti? …
– Ollaanko me tutut?– Taijetaan olla sukua. Matilla oli kaihtimien asentaminen kerrostaloon ja oven aukaisi pieni mummo. Viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen Matti tapasi oman äitinsä, kesken arkisen työpäivän. Poika otti äitinsä kainaloon ja äiti keitti ensi kerran pojalleen kahvit. Elämä oli mennyt niin. Ehdimme käydä kylässä ja olla yhteydessä reilun vuoden ajan. Juuri kun kaikki …
”Jokainen päivä piirtää meistä muistokirjoitusta.” Tämä on sinulle, jonka elämään on astunut suru. Kerran tai monesti. Äskettäin tai jo kauan sitten. Tuo ensimmäinen lause on kummisetäni runosta.Annetaan hyvyyden ja lempeyden, niiden mitkä meissä kaikissa ovat, kulkea vahvasti ja näkyvästi mukanamme tänäänkin. Elämämme muistokirjoitukseen jäävät silloin valoisat sanat. Kun on suru, ei jaksa kovia sanoja. Tämän …
Erotessa ajattelee, että näemme vielä. Vaikka oikeastaan kukaan ei tiedä. Joskus hyvästellessä se, että ei tiedä, tulee voimakkaasti mieleen ja sitten sanoo toiselle ne tärkeimmät sanat. Pian sytytämme kynttilöitä heille, joita emme sitten nähneetkään. Tähän ikään mennessä heitä, joita kaipaa, on kertynyt useita. Suruviestit saavuttavat meidät monella tapaa. Lähtö voi tulla äkisti. Isän hiihto katkesi …
Polku vie suolle, jolle olen joskus huutanut suruani. Huusin sillain, ettei kuulunut ääntä. Lunta vasten. Äänettömästi lumeen. Silloin hangella oli ohut, jäinen kuori. Kun painoin siihen kasvoni, hangen jäinen pinta meni rikki. Nyt mie kävelen hiljoksiin samaa polkua. Uusi vuosi alkoi ja olen vähän utelias ja epävarma. Mitä uutta on edessä, mikä on ennallaan? Millaiset …