muisto

Rakkaus ei vanhene

Rakkaus ei katoa iän myötä. Yksi niistä asioista, joita äitini on opettanut minulle elämällään. Hän avioitui vanhoilla päivillä uudestaan. Ikäihmistenkin rakkauteen kuuluu naurua, hauskoja sattumuksia ja paljon hellyyttä. Elämän tuoma kokemus tuo yhdessäoloon myös sellaista leppoisuutta ja lempeää hyväksyntää, jota nuoremmat ehkä vasta opettelevat. Rakkautta on se, että peittelee toisen päiväunille viltin alle. Tai sitä, …

Rakkaus ei vanhene Lue lisää »

Joulupukki toi risuja

Minulla on viisi pikkuveljeä. Muistan eräästä lapsuuden joulusta surulliset pikkutontut. Viisi poikaa seisoi rivissä, tonttulakit päässä ja risut käsissään. Pojat olivat olleet ylimääräisen touhukkaina joulunalusjännityksessään. Isommat sisarukset varoittelivat, että jos eivät olisi kunnolla, pukki toisi risuja. Kuka sen sitten keksikin, mutta joulupukki tuli sinä vuonna laihan säkin kanssa. Säkistä löytyivät nimilapuilla varustetut risut. Mikä pettymys. …

Joulupukki toi risuja Lue lisää »

Omena, joka jäi mieleen

-muisto lukiosta Joka kevät, kun ylioppilaslistat julkaistaan, ajatuksiini tulee sama hetki: Lukion kirjasto, Anni ja omena. Kutsun lukioaikaista luokkakaveriani tässä nimellä Anni. Muistan hänen iloiset silmänsä ja hymyn, joka nousi herkästi kasvoille. Annin kotona oli taloudellisesti tiukkaa. Hän kävi lukiota vapaaoppilaana, eli hän sai ilmaiset koulukirjat. Nykyään se on kaikkien oikeus, mutta tuolloin ilmaisia koulukirjoja …

Omena, joka jäi mieleen Lue lisää »

Keväinen uni

– Poimi äidille varvioita.Tasan 15 vuotta sitten näin unen, jonka muistan yhä: Hanna-siskoni sanoi minulle– Poimi äidille varvioita.En oikein ymmärtänyt ja hän sanoi uudestaan– Poimi äidille kimppu varvioita. Kuljin unessa huhtikuisessa metsässä ja mietin, mikä on varvia. Metsä oli koivikko. Aurinko paistoi valkoisiin runkoihin. Kuljin ja kuljin. Oli valoisampaa kuin kevät. Koivikko oli hiljainen, maassa …

Keväinen uni Lue lisää »

Sydämellinen kohtaaminen

Ajatus jouluruuhkaisita kaupoista ei houkuttele. Asun pienellä kylällä ja viihdyn mieluummin sen mehtäpoluilla. Silti yksi muisto vuosien takaa saa minut hymyilemään. Keskellä Rovaniemen joulukatuja kohtasin sydämellisyyttä, joka jäi mieleen: Tein jouluostoksia. Etsin jotain tuttua, maanläheistä. Löysin muutaman lahjan ja istahdin reppuni kanssa ostoskeskuksen penkille. Odottelin samalla kylällä asuvaa ystävääni. Hän on töissä kirjastossa, olin tullut …

Sydämellinen kohtaaminen Lue lisää »

Lennä, luota!

Kävelin maantien reunaa. Pilviaurinkoista. Västäräkki lensi tien yli, sujahti ohiajavan auton edessä. Kevyt, kesän valo siivillään. Sirp, sirp. Sanoin sille, että älä lennä noin, jäät alle. Hentoinen tumpsaus. Auto oli ohi. Siinä se oli, pieni lintu.– Miks sie lensit noin, et ois saanu.Ei se kuullut. Siirsin linnun ruohikolle, sinisten ja keltaisten kukkien keskelle. Kävelin. Nyt …

Lennä, luota! Lue lisää »

Rekku

– Rekku lähtee Amerikkaan. Kuvittelin Amerikan kaukana olevaksi isoksi nurmikentäksi, jossa eläimet juoksevat vapaina. Ihmettelin, millä koirat pääsevät sinne.– Junalla, joku sisaruksistani kertoi. Rekku oli karannut metsään ja purrut siellä kävelyllä ollutta naapurin mummoa. Piti käydä lääkärissä. Asia sovittiin, isä maksoi lääkärin ja lääkkeet. Rakastin Rekkua, vaikka se oli vähän arvaamaton. Kerran se varasti pyykkinarulta …

Rekku Lue lisää »

Onnea matkaan!

Eräänä itsenäisyyspäivänä lapset laskivat Suomen ikää. –  Onpa vanha!– Kuoleeko Suomi?– Eihän maa voi kuolla, nauroi toinen. – Miksi on sotia?– Jos mie olisin presidentti, määräisin, että kaikissa maissa pitäis olla rauha, sanoi pieni poika. Mietin tuolloin, että kunpa näin saisi säilyä aina, rauhantahto ja lapsuuden huolettomuus. Huomenna on itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Oulussa. Paraatin teemana …

Onnea matkaan! Lue lisää »

Voi erottaa linnun ja miten se laulaa

Kysyin kerran ystävältä, voinko viedä eteenpäin satua, jonka kuvitukseen hän osallistui. Siis viedä senkin jälkeen, kun hän ei enää ole täällä. Ystävä lupasi ja sanoi, että voin käyttää kaikkea, minkä koen tärkeäksi tai mikä auttaa minua tai toisia. Sellainen hän oli. Olimme aikoneet käydä yhdessä putouksella, paikassa, josta on tullut minulle tärkeä. Elämä kuljetti toisin, …

Voi erottaa linnun ja miten se laulaa Lue lisää »