Kävelin maantien reunaa. Pilviaurinkoista. Västäräkki lensi tien yli, sujahti ohiajavan auton edessä. Kevyt, kesän valo siivillään. Sirp, sirp.

Sanoin sille, että älä lennä noin, jäät alle.

Hentoinen tumpsaus. Auto oli ohi. Siinä se oli, pieni lintu.
– Miks sie lensit noin, et ois saanu.
Ei se kuullut.

Siirsin linnun ruohikolle, sinisten ja keltaisten kukkien keskelle. Kävelin. Nyt kotiin päin. Muutama askel, ja mie itkin sitä lintua.

Höh, ensin toruin itseäni. No mutta. Kun lintu oli pieni, ja lento äkisti poikki. Mitä sitten, vaikka niin maantiellä vaan usein tapahtuu. Ja vaikka en kaikkia lintuja itkekään.

Se lintu oli kuin kesä. Valosiipi.

Meidän poika meinasi kerran jäädä auton alle:

Olemme pysähdyksissä rauhallisen tien varrella. Ennen kuin ehdimme reagoida, pienen koululaisen nopeat, kevyet askelet rientävät kohti tien toista laitaa. Kevyet, huolettomat askelet.

Tulee auto. Mieheni karjaisee, minäkin huudahdan.
Auto jarruttaa ja lapsi pysähtyy auton eteen. Itkun parkaisu ja säikähtynyt lapsi on kuin lentäen takaisin omalla autolla. Vahingoittumattomana.

Menen kuljettajan luo. Hän on peittänyt kasvot käsillään. Kerron, että lapseen ei sattunut ja silitän naisen hartioita. Hän tärisee ja toistaa itkun seasta: ”Se oli niin lähellä, se oli tosi lähellä…”

Kuljettajan ystävä vaihtaa kyytiläisestä kuljettajaksi. He lähtevät.
Kotimatka jatkuu. Hiljaista juttelua lapsille, maisemat vaihtuvat.

Mieheni huokailee syvään, raskas paino on yhä harteilla. Uusi pysähdys huoltoasemalla, halaamme toisiamme. Lapsi kyyristyy isänsä kainaloon.

Elämä jatkuu. Se sai jatkua.

Nyt tämä lapsi on nuori. Viikonloppuna olimme mukana muuttamassa, kun hän lähti opiskelemaan. Sinne toiselle paikkakunnalle, kerrostaloon, rakentui pieni, mukava kotikolo.

Haikeutta, iloa.
Lennä, luota!

Elämä on hauras joka hetki. Meille jää tehtäväksi luottaa. Niin, luottaa. Kannustaa. Rakastaa. Elää.

Iloisessakin muutoksessa on aina ripaus surua. Hyvästejä. Vaikka tiedämme, että näin sen kuuluu mennä.

Hyvää oli nähdä tarmokkuus, kun nuori laittoi tavaroita paikoilleen. Helppo siinä oli touhuta mukana. Mutta ei minulla ollut valmiina sanoja siihen, kun meidän oli aika lähteä.
Aina voi halata ennen kuin sulkee oven.
Onnea matkaan. Koitahan pärjätä.

Ja tule käymään kotona.