Eräänä itsenäisyyspäivänä lapset laskivat Suomen ikää.

–  Onpa vanha!
– Kuoleeko Suomi?
– Eihän maa voi kuolla, nauroi toinen.

– Miksi on sotia?
– Jos mie olisin presidentti, määräisin, että kaikissa maissa pitäis olla rauha, sanoi pieni poika.

Mietin tuolloin, että kunpa näin saisi säilyä aina, rauhantahto ja lapsuuden huolettomuus.

Huomenna on itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Oulussa. Paraatin teemana on Itsenäisen Suomen puolustajat.

Siellä marssivat myös meidän pojat, Samuel ja Onni, nämä Suomen ikää laskeneet.

– Onnea matkaan, huikkaan vielä, kun vihreäasuinen nuori sulkee kotiovea.

Muistan poikien lapsuuden linja-autoleikin. He matkustivat Ruotsiin. Se oli silloin, kun puolisoni poikamiesajan marssi-cd oli vielä naarmuton.

Tuolijono stereoiden edessä on linja-auto. Puusohva on sen perävaunu.

Kuljettaja lehteilee puhelinluettelon karttasivuja Tervolan kohdalta. Kuljettaja kuuluttaa:

– Olemme matkalla Ruotsiin huvipuistoon. Siellä saa ilmaiseksi karkkeja.

Ja autoradio pauhaa
– Kauan on kärsitty vilua ja nälkää…

Tavaratila on täynnä jäätelöä. Kaikki pehmolelut ja nuket istuvat linja-auton perävaunussa. Pitkäkorvainen matkustaja putoaa, mutta se ongitaan takaisin kyytiin.

– Musiikki se pelasi, kun poijjat ne marssi…

Nappisilmänalle heittää kuperkeikkoja. Sitä avittaa pellavapäinen poika, jolla on kiireessä mennyt lyhythihainen paita pitkähihaisen päälle ja saumapuoli päälle päin.

Kuljettaja vääntää autoradiosta äänet lähes täysille. Siitä matkustajat tietävät, että nyt on tärkeä kohta. Sellainen, johon täytyy eläytyä – joka täytyy elää.

– Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola, ei löydy maata sen armaampaa…

Kuljettajapojan suu laulaa isolla, tosi isolla

– Ei löydy maata sen armaampaa…

Pellavapäinen matkustaja väsähtää. Hän makoilee perävaunussa ja hyppyyttää käsillään nallea ja laikukasta koiraa.

– Kauniina väikkyy muistot urhojemme…

Linja-auton vieressä on piironki. Sen päällä on kuvia, joita pojat ovat usein katsoneet. Ja kyselleet. Reino-pappa ontui, kun sitä oli osunut sodassa jalkaan. Matti-papalla oli toinen käsi poikki ja sillä oli mustat lasit, kun siltä oli mennyt näkö.

Mutta nyt linja-auton hurjassa vauhdissa olevat eivät katsele kuvia. Marssit kun loppuvat, tullaan perille.
– Saa sankareita vielä nähdä Suomemme maa…

Huolettomuus, elämä edessä.

Jossain nytkin on äitejä, äiti, vanhempi, joka sanoo vielä ovella
– Onnea matkaan! Toive, pyyntö, huoli, pelko, rakkaus. Kaikki samassa lauseessa.

Että ovi taas jonain päivänä aukeaisi ja nuori tulisi takaisin. Että olisi koti, mihin tulla.

– Miksi on sotia, kysyy lapsi.