Oletko joskus kieltänyt surua tulemasta luoksesi? Koska ei sille ole tilaa, ei aikaa, ei voimavaroja. Ja pakenet nauruun, keveyteen tai vain ”kyllä minä pärjään ja jaksan” – koska on pakko. Ilo on valoisampaa, tarttuu kädestä ja juoksee metsän polkuja loikka-askelin. Lopulta edessä on suo ja rämpöaskelet. Et voi paeta enää.Suru laittaa kohdattavaksi aiemmatkin surut, vaikka …
”Jokainen päivä piirtää meistä muistokirjoitusta.” Tämä on sinulle, jonka elämään on astunut suru. Kerran tai monesti. Äskettäin tai jo kauan sitten. Tuo ensimmäinen lause on kummisetäni runosta.Annetaan hyvyyden ja lempeyden, niiden mitkä meissä kaikissa ovat, kulkea vahvasti ja näkyvästi mukanamme tänäänkin. Elämämme muistokirjoitukseen jäävät silloin valoisat sanat. Kun on suru, ei jaksa kovia sanoja. Tämän …
– Rekku lähtee Amerikkaan. Kuvittelin Amerikan kaukana olevaksi isoksi nurmikentäksi, jossa eläimet juoksevat vapaina. Ihmettelin, millä koirat pääsevät sinne.– Junalla, joku sisaruksistani kertoi. Rekku oli karannut metsään ja purrut siellä kävelyllä ollutta naapurin mummoa. Piti käydä lääkärissä. Asia sovittiin, isä maksoi lääkärin ja lääkkeet. Rakastin Rekkua, vaikka se oli vähän arvaamaton. Kerran se varasti pyykkinarulta …
Erotessa ajattelee, että näemme vielä. Vaikka oikeastaan kukaan ei tiedä. Joskus hyvästellessä se, että ei tiedä, tulee voimakkaasti mieleen ja sitten sanoo toiselle ne tärkeimmät sanat. Pian sytytämme kynttilöitä heille, joita emme sitten nähneetkään. Tähän ikään mennessä heitä, joita kaipaa, on kertynyt useita. Suruviestit saavuttavat meidät monella tapaa. Lähtö voi tulla äkisti. Isän hiihto katkesi …
”Joskus ei uskalla tuntea, kun pelkää särkymistä.Nyt on joskus.” Näin kirjoitin surussa. Peilaan surua ja pääsiäistä. Toiselle pääsiäinen on vain lomaa, se saa olla niin. Minulle se on kristillinen juhla ja myös kohtaamista, lasten iloa, hiljaisuutta, muistoja. Pääsiäistä ennen ovat pitkät päivät. Kiirastorstai, pitkäperjantai, se kun kaikki hylkäsivät. Kun isäni kuoli, oli pitkäperjantai. Pääsiäinen on surusta pääsemistä, …
Sain kirjoitustoiveen ihmiseltä, joka ei enää ole täällä. Ystäväni, tunturien vaeltaja, oli jättänyt vielä yhdet terveiset välitettäväksi minulle. Meillä oli nuorena yhteinen haave: Mie kirjoitan tarinoita ja Anna-kaimani kuvittaa ne. Se oli valoisa, ihana haave, joka jäi vuosiksi elämän jalkoihin. Mutta muistimme sen. Tiesin, että Anna ei toivu sairaudestaan. Ystävä oli levollinen tämän totuuden kanssa, vaikka olisi …