Kuulin ajatuksen, että matka toivosta pelkoon on yllättävän lyhyt. Entä matka pelosta toivoon?Mikä auttaa ylläpitämään toivoa? Meissä ovat tuulet, ne lempeät. Ja nekin, jotka pieksivät raekuuron lailla. Myös kesäyön pysähtyneet hetket, kun valo ja tuuli puhuivat samaa tarinaa yhtä hiljaa. Joskus meissä on kaipuu, että tuuli puhaltaisi. Pois, pois. Se on kipeä hetki, kun tyhjyys on melkein enemmän …
Mikä on sinun ammatillisuuttasi? Mikä minun?Pitkä työura kotiäitinä, arjenharmaa, lämmin villatakki harteilla. Kuljeksiva kirjoittaja, joka puhuu metsää, puuta ja heinää. Laittaa palan sydäntään kaikkeen siihen luovaan, mitä tekee. Satutaiteilija. Työkseen tunteellinen ammattiajattelija. Eksyksissä kaikesta, mikä on uraoleellista, mainetärkeää, menestyskeskeistä. Lasten keskellä. Aitiopaikalla kuulemassa elämän syvimpiä ääniä: olet-rakas-äitiä, lapsen unihengitystä, ensiaskeleen riemua ja vihervarpusen talvivihellystä kotikoivikossa. Täällä pohjoisessakin on osaavia …
Aika, sen hitu. Katoaa kuin pöllyävä lumi. Näet sen juoksevan, mutta et tavoita sitä. Jos yrität pidätellä aikaa käsilläsi, huomaat kauhovasi tyhjää. Olet polvillasi lumisella tiellä ja tuuli puhaltaa. https://youtu.be/-ZR3JllIaQ4Täällä, vähän maailman laidalla, yritän välillä hahmottaa kuin etäämpää, mikä on aika, jota elämme. Kuvani ei ole ihan selkeä. Voiko se täysin ollakaan hetkenä, jolloin elää …
Etäisillä teillä kuljetaan askelia, joita en tunne. Kumina metsien ja virtojen takaa ei kantaudu tänne. Silti tuntemattomat askelet ovat minussakin. Vaikka suljen silmät, korvat, median, mielen, kaukainen kumina kuuluu hiljaisesti. Valo lisääntyy, kevät lähestyy. Hämärän rajalla ihminen kysyy kärsimyksen määrää maailmassa ja itsessään. Vaikenee, ettei vastaus olisi liian raskas kuulla. Minäkin tartun tarinaan, joka kantaa, ei …
”Joko päivä on?”Vanhan kansan mukaan karhu kääntää kylkeään Heikin päivänä 19.1. tai sen tienoilla ja kysyy, onko jo päivä. Sillä on silloin talviunet puolivälissä. Luen, miten pirteästi ihmiset kertovat uudesta tarmosta ja tekemisen meiningistä heti vuoden alusta. Mietin, miten minulla tuntuvat talviunipäivät joululoman jälkeen jatkuvan. Että jos kääntäisi kylkeään ja raottelisi silmiään vähän myöhemmin. Ymmärrän toki, …
Tätä kirjoittaessani on yö. Piipero valvoo, hampaita tulossa. Heijaan hiljaa pinnasänkyä, puoliso laittoi siihen renkaat alle. Erikoista, mutta samalla selkeää – tärkein tehtäväni on nyt tämä: Hoivata tällä kertaa hampaiden vuoksi valvovaa lasta. Pieni, mitätön tehtävä maailmassa kaiken mahtavan ja loistokkaan rinnalla.Kun miettii elämää ja ymmärtää, että se on lahjaa, mittasuhteet muuttuvat. Vertaamatta kehenkään tai mihinkään, lapsen hoitaminen, elämän …
Polku vie suolle, jolle olen joskus huutanut suruani. Huusin sillain, ettei kuulunut ääntä. Lunta vasten. Äänettömästi lumeen. Silloin hangella oli ohut, jäinen kuori. Kun painoin siihen kasvoni, hangen jäinen pinta meni rikki. Nyt mie kävelen hiljoksiin samaa polkua. Uusi vuosi alkoi ja olen vähän utelias ja epävarma. Mitä uutta on edessä, mikä on ennallaan? Millaiset …
Välillä mietin, elääköhän se vanha nainen vielä. Hän, joka kymmenen vuotta sitten toi minulle joulumielen: Kuljen pienemmälle kadulle, vanhojen kirjojen liikkeeseen. Sen tunnelmassa on mukava olla. Siellä tuoksuvat tarinat ja sadut. Teen jouluostoksia ja huomaan etsiväni jotain tuttua, maanläheistä. Istahdan reppuni kanssa ostoskeskuksen penkille. Seuraan ihmisten kulkemisia. Vieressäni istuu vanhempi nainen villakangastakissaan. Hänkin näyttää katselevan ihmisvilinää. Mietin, …
Viime yönä kuulin yhden ehkä maailman kauneimmista lauseista. Kirjoitan levollisuuden tarinoita, olen rentoutusohjaaja, satutaiteilija. Ja äiti. Olen Unilinnun ideoija ja huovutan uniuntusia. Tuo lause on kaunis kuulla kaikissa, ovatko nämä nyt rooleja vai mitä. Jokaisessa tapauksessa joka tapauksessa. Vauva on vähän kipeänä, nukkui huonosti ja lopulta jäi kokonaan valvomaan. Syötin, kannoin sylissä ja tuuditin vaunuissa. Kello …
Meri auttoi selkiyttämään. Olin kävellyt mehtässä ja jokivartta ja miettinyt.Että mikä on tämä. Meri vaahtopäineen kertoi sen, mitä metsän rauha ja joen tyyneys eivät nyt olleet kertoneet: Minuun oli kertynyt levottomuutta. Olin yrittänyt hahmottaa jotain liian suurta. Tätä aikaa, johon ei oikein saa otetta.Sitten mie itkin. Odottamatta. Minussa tapahtui se klassinen -meri suuri ihminen pieni- ajatus. Elämä on …