Viime yönä kuulin yhden ehkä maailman kauneimmista lauseista. 
Kirjoitan levollisuuden tarinoita, olen rentoutusohjaaja, satutaiteilija. Ja äiti. Olen Unilinnun ideoija ja huovutan uniuntusia. 

Tuo lause on kaunis kuulla kaikissa, ovatko nämä nyt rooleja vai mitä. Jokaisessa tapauksessa joka tapauksessa. 

Vauva on vähän kipeänä, nukkui huonosti ja lopulta jäi kokonaan valvomaan. Syötin, kannoin sylissä ja tuuditin vaunuissa. Kello neljä yöllä. Minua vahvempi käsi tarttui vaunun työntöaisaan
– Leppää sie välillä. 

Se oli se lause. 

Painoin pääni tyynyyn. Onnellisena. Toistin mielessäni puolisoni sanomia sanoja. Leppää sie välillä.
Vuoronvaihtorepliikki. Levon toivotus. Lempeyttä. Ja vauvakin nukahti. 

Olet sitten äiti, isä, lapsi, ystävä, kirjoittaja, markkinoija, kouluttaja, valmentaja, johtaja, auttaja, työnetsijä, työllistäjä, eläkeläinen. Mikä tai kuka tahansa. Roolista huolimatta tai oikeammin rooleista riisuttuna kuule omalle kohdallesi nämä sanat. Sinuna. Ihimisenä.

– Leppää sie välillä.