Kirjoitin jotain. Niiden sanojen aika tulla näkyviin ei ollut tänään. Ne puhuivat vain minulle. Joskus on niin. Kirjoitan ja sitten painankin pitkään pyyhkijää. Teksti katoaa. Ajatukset kävivät näkösällä minulle. Otan kuvia kulkiessani luonnossa. Pieniä yksityiskohtia, joskus kaunis valo tai kokonainen maisema, johon rauhoittuu. Onko kaikki tämä vähemmän olemassa, jos en otakaan kuvaa? Annan kiven, rinteen, …
Itkemätön itku. Levoton tuuli sinussa.Ahdistus jostain kaukaa tai lähempää kuin näet. Oma, toisen tai molemmat. Hengähdät maisemassa. Et pystykään keskittymään, et hengitä levollisuutta.Et tavoita huolettomuuden ja levon tunnetta, vaikka olisit rauhassa, lähellä metsän puhetta. Onko sinulla huoli tai kaipaus. Onko se elämän kaihoa, sitä, jota kai kannetaan syntymästä hiljaiseen uinahtamiseen saakka? Jos vaadit iloisuutta, keveyttä, …
Erotessa ajattelee, että näemme vielä. Vaikka oikeastaan kukaan ei tiedä. Joskus hyvästellessä se, että ei tiedä, tulee voimakkaasti mieleen ja sitten sanoo toiselle ne tärkeimmät sanat. Pian sytytämme kynttilöitä heille, joita emme sitten nähneetkään. Tähän ikään mennessä heitä, joita kaipaa, on kertynyt useita. Suruviestit saavuttavat meidät monella tapaa. Lähtö voi tulla äkisti. Isän hiihto katkesi …
Äiti, leipää! Ajatusvirrassani kulkevat yhtäkkiä vahvat sävyt. Luokseni tulevat hoiva, huolehtiminen, lempeys, kipu ja riemu. Tässä me olemme, äidin lapset ja Pentin lapset ja lastenlapset. Äiti ja Pentti avioituivat kymmenen vuotta sitten. He ovat yhdysside kahden perheen välillä. Kokoonnuimme vastikään juhlistamaan heidän yhteistä taivaltaan. Tunnen vahvasti elämän, sen arvoituksellisen, käsittämättömän sykkeen. Elän hetkeä, kun äiti …
– Tuo tieva tuolla, tuossa kohtaa, missä näkyy polun viimeinen mukka. Poromies neuvoi meille paikan, minne ystävämme tuhkat oli ripoteltu. Emme tunteneet poromiestä eikä hän meitä. Hän vain tuli paikalle samaan aikaan, juuri kun olimme saapuneet autiotuvalle. Liikutti, että yllättäen saimme tällaisen oppaan. – Anna oli ainoa, jolle poromiehet tekivät valmiit polttopuut, muille ei tehty, …
Tuuli on ollut levoton monta päivää. Se meinaa tarttua, tuo levottomuus ja syksyn matalampi virtaus. Kuin jotain tapahtuisi ja seisahtuisi samaan aikaan. Kummaolosta kuljen viikontakaiseen: Sininen taivas, polttiaiset hyönteisverkon toisella puolella, pään alla lämmin varvikko. Makaan, levähdän ja hengitän. Pienen Palotunturin laella mie. Lapset juoksevat vähän kauempana. Vielä kauempaa muistuu mieleen sanat ja sävelmä ”…saanhan …