Hiihdän metsään, puiden lomaan. Latu suihkii. Olen useana kevättalvena käynyt oman ”suruhiihtoni” kotikylän maastossa. Maisemien hidas vaihtuminen, ladulla puurtaminen ja lihaksissa tuntuva väsymys ovat kuin hiljaista rituaalia. En puhu, mutta jokin minussa puhuu. Ehkä enemmän kuuntelee, ajatus avartuu. Muistan isääni, joka kuoli hiihtäessään ja muita läheisiä, joiden aika täällä on päättynyt. Pikkuveljen kuolemasta tulee tällä …
Oletko joskus kieltänyt surua tulemasta luoksesi? Koska ei sille ole tilaa, ei aikaa, ei voimavaroja. Ja pakenet nauruun, keveyteen tai vain ”kyllä minä pärjään ja jaksan” – koska on pakko. Ilo on valoisampaa, tarttuu kädestä ja juoksee metsän polkuja loikka-askelin. Lopulta edessä on suo ja rämpöaskelet. Et voi paeta enää.Suru laittaa kohdattavaksi aiemmatkin surut, vaikka …
Itkemätön itku. Levoton tuuli sinussa.Ahdistus jostain kaukaa tai lähempää kuin näet. Oma, toisen tai molemmat. Hengähdät maisemassa. Et pystykään keskittymään, et hengitä levollisuutta.Et tavoita huolettomuuden ja levon tunnetta, vaikka olisit rauhassa, lähellä metsän puhetta. Onko sinulla huoli tai kaipaus. Onko se elämän kaihoa, sitä, jota kai kannetaan syntymästä hiljaiseen uinahtamiseen saakka? Jos vaadit iloisuutta, keveyttä, …
Mikä on sinun ammatillisuuttasi? Mikä minun?Pitkä työura kotiäitinä, arjenharmaa, lämmin villatakki harteilla. Kuljeksiva kirjoittaja, joka puhuu metsää, puuta ja heinää. Laittaa palan sydäntään kaikkeen siihen luovaan, mitä tekee. Satutaiteilija. Työkseen tunteellinen ammattiajattelija. Eksyksissä kaikesta, mikä on uraoleellista, mainetärkeää, menestyskeskeistä. Lasten keskellä. Aitiopaikalla kuulemassa elämän syvimpiä ääniä: olet-rakas-äitiä, lapsen unihengitystä, ensiaskeleen riemua ja vihervarpusen talvivihellystä kotikoivikossa. Täällä pohjoisessakin on osaavia …