”Meillä, joille olet tärkeä, on lähtösi jälkeen suru. Mutta kaiken, mitä muistamme sinusta, saamme lohduksi.Valoisat ja iloiset muistot. Kun meän pieni ihme syntyy ja vähän varttuu, käyn hänen kanssaan tunturissa. Pidän lähelläni ja muistan sinua, tuntureiden Anna. Olet opettanut minulle paljon. Etkä vähiten siitä, mitä tarkoittaa rauha sydämessä.” Tämä oli osa viimeisestä viestistä, jonka kirjoitin …
Olen syvemmin ja syvemmin löytänyt uudestaan sen onnen, mikä on, kun luonto tulee luo. V ä l ä h d y s lapsuudesta: Uusia polkuja. Juoksen mehtässä onnellisena.Polkujen myötä metsä, tutummin mehtä, aukenee minulle lisää. Juoksen, hypin mättäiden yli. Pysähdyn. Mieli avartuu ja olen vain onnellinen. Oli aika, jolloin tuo luonnon tuoma vapaasti virtaava tunne …
Metsät täynnä mustikkaa. Miten paljon helpompaa olisi, jos niitä mustikoita ei nyt vaan olisi siellä mehtässä ja joka paikassa. Somessakin mokomat kasvavat! Jos tietää, että mustikoita tai mitä tahansa marjoja on, iskee levottomuus. Kun haluaisi poimia pois ne sieltä. Roppia ämpäriin. Sitä sitten koittaa luovia, että tuossa ja tuossa välissä ehkä kipaistaan, haetaan vitamiinit talteen …
Ei anneta periksi.Nämä sanat ovat pappani perintö, sellaiseksi ne olen ottanut. Ne ovat samalla mummoni perintö. Yhdessä he kulkivat tien, joka ei ollut kaikilta osin helppo. Silti mummolassa käydessä siellä kohtasi myös leikkisyyttä, naurua ja iloa. Siellä kohtasi sydämestä lähtevää välittämistä ja rauhaa. Lintulaudan linnut ja Pokelan peltojen vihreän keinunnan. Pappa lähti puolustamaan isänmaan vapautta …
Ylioppilaskevät. Kotona oli rahat vähissä. Pappa kuoli juuri ennen juhlapäivääni. Mietittiin, jaksetaanko järjestää juhlia. Isä sanoi lopulta lyhyesti – Me juhlimme Annaa. Sain yhden stipendin ennen juhlia, ja sain juhlan.Vieraat onnittelivat ja ottivat osaa suruun. Pöydällä oli ruusujen vieressä kynttilä ja kuva. Olin ollut lukion viimeisen vuoden vapaaoppilaspaikalla. Sitä piti hakea syksyllä lukuvuoden alussa. Vapaaoppilas sai …
– Kukaan ei rakasta minua.Lapsen sanat pysäyttivät. Meinasin ohittaa tilanteen tyyliin– No mutta, pää pystyyn, tottakai mie rakastan ja isä myös, sisarukset ja moni muu. Olisin voinut torjua lauseen, koska se vähän satutti. Olisin voinut syyllistää lasta– Ai ei muka rakasta, mehän pidetään susta huolta, saat ruuan, vaatteet, kodin, silloin ja silloin tehtiin sitä ja …
Laitan aina palan sydäntä siihen, mitä teen. Siksi vähän värisyttää, kun tulee näkyväksi kaikki se.
– Ne meni silmille. Ne oli sähköset ja tuntu inhottavalta silmillä. Hyvä perustelu. Aikuiset eivät aina ymmärrä käytännöllisyyttä. Tietynikäisissä lapsissa on lappilaista sole ko tehä-henkeä. Jos kerta etutukka haittaa, leikataan pois. Joillakin lapsilla tämä vertaansa vailla oleva omatoimisuus kestää pidempään. Näin, että lapsella oli jokin salaisuus. Hän istui tiukasti sängynlaidalla, vaikka pyysin aamupalapöytään. Ei hievahtanutkaan, …
”Kivet välkehtyy eläviksi linnuiksi.” Siitä on jo aikaa, kun lapsi kertoi tarinaa, jossa tapahtui näin ihmeellinen asia. Kivet muuttuivat, ei kun ne välkehtyivät- eläviksi linnuiksi. Välkehtyä on kiehtova sana. Jotain valoisaa tapahtuu vähän yllättäen. Välkehtyminen on välähdyksen ja pilkahduksen välimaastossa. Kivistä tulee eläviä lintuja. Jos mie jostain olen onnellinen, niin ainakin siitä, että olen kuullut …
”Olemisen taito vaatii todesta ottamista.”Luin tämän lauseen Annu Hahon kirjasta ’Mitä kärsimys opettaa elämästä?’ Jäin miettimään sitä. Olemisen taito, todesta ottaminen, on yksi tärkeimmistä asioista, kun kohtaa ihmisen, jolla on kärsimystä. Fyysistä tai psyykkistä kipua, sairautta tai menetystä. Elämän taitekohdissa kohtaamme sen, mitä olemme eläneet ja mietteet siitä, mitä meillä on edessä. On mahdollista tulla …