Äänitarina on valmis. Taustamusiikki on tilattu, soitettu ja lisätty raitaan. Vielä tallenteen muokkaus niin, että sen voi muutkin kuunnella. Sitten vain kertoa uusista unitarinoista.

Selaan sopivia kuvia. Ei, ei tästä tule mitään. Kuuntelen äänitettä. Kuuntelen, kuuntelen ja nukahdan. Niin minullekin käy.

Mutta että hinnoitella, laittaa tarina jakoon, myyntiin. Rohkeus, en tunne koko sanaa. Helpompi on nukahtaa kesken tarinan kuin kohdata pelko. Sillä pelko se on, mikä kuiskii, että mitä se hyövää, ei sinusta ole, nolaat vain itsesi.

Jos kääntäisi tämän tilanteen rakkauden kielelle. Miksi kirjoitit, miksi äänitit, kenelle teet? Miksi? Voi rakkaat lapset, teille mie teen ja isojen ihmisten sille lapsiominaisuudelle, mikä monilla vielä on tallella. Teen, että lapsi saisi ennen unta kääriytyä lempeään tarinaan, rauhallisiin säveliin ja tuntea ehkä turvaa.

Olen lähdössä kotoa ja sanon, että menee myöhään:
– Teidän pitää olla nukkumassa ennen kuin tulen, isä huolehtii teistä.
Kuopus tulee hyvästelemään ovelle, halaa pitkään ja sanoo nyyhkäisten
– En saa unta, jos en kuule tarinaa.
– Isä lukee tai laittaa sulle tarinan kuulumaan.
Lapsen ilme valostuu ja hän halaa vielä kerran. Vilkutan autosta ja tyttö vilkuttaa takaisin. Kyse oli tarinasta ja ehkä enemmästäkin. Halauksesta, joka kertoo, että kaipaan, kun lähdet. Kertoo, että nähdään pian ja että olet minulle rakas. Niin, sinä minulle, minä sinulle.

Lapsi oli kuunnellut illalla unitarinan ja nukahtanut levollisesti. Siksi nämä tarinat ovat. Siksi teen niitä työkseni.

Jos vain tarttuisi iloon, kulkisi keveästi ja rohkeasti. Oppien uutta ja innostuen. Lempeydestä tämän kaiken haluan syntyvän. Ehkä kuulijakin sen tuntee.

Olen katsonut lyhyttä kotivideota monta monituista kertaa. Siinä lapsi kiputtaa pienillä jaloilla. Se on minun tsemppivideoni.
– Noin nopiaa tepsutusta eivät vanahat silimät ole ennen nähäneetkään, kirjoitti ystävä, kun lähetin videon välityksellä vähän virtaa päivään.
Ota sieki siitä pala keveyttä ja rohkeutta, jos sellaista kaipaat. Pelko saa kyyryyn, mutta kun on turvallinen olo, katseeseen tulee luottamus.

Videolla lapsen olemus kertoo:
Minä osaan. Eteenpäin. Mikä elämisen ja menemisen riemu, uuden oppimisen vilpitön ilo. Eteenpäin, pienin askelin, keijujalat vipottavat. Täältä tullaan elämä ja tulevaisuus. Taustalla tuki ja turva.

Kiitos tekin, lukijat ja kuuntelijat, kannustuksesta. Jokin aika vielä ja laitan kaksi uutta unitarinaa tarjolle. Ehkä kelaan neljäntoista sekunnin tsemppivideota vielä useat kerrat. Muistan, että lasten ilo ja keveät askeleet ovat asioita, joiden eteen kannattaa tehdä työtä. Ehkä me kaikki tarvitsemme toista ihmistä ja käsivarret, jotka kannattelevat. Taustalle tuen ja turvan.

Laitan tekemiseeni palan sydäntäni. Siksi vähän värisyttää, kun tulee näkyväksi kaikki se.