– Kukaan ei rakasta minua.
Lapsen sanat pysäyttivät. Meinasin ohittaa tilanteen tyyliin
– No mutta, pää pystyyn, tottakai mie rakastan ja isä myös, sisarukset ja moni muu.
Olisin voinut torjua lauseen, koska se vähän satutti. Olisin voinut syyllistää lasta
– Ai ei muka rakasta, mehän pidetään susta huolta, saat ruuan, vaatteet, kodin, silloin ja silloin tehtiin sitä ja tätä. Et vaan muista. Niillä ei vissiin sitten ole mitään merkitystä.
Onneksi olin hiljaa, tai ainakin melkein. Saatoin mie jotain huonostikin sanoa.
Olisin voinut syyllistää itseäni
– Huono äiti, riittämätön. Ei sinulta voikaan riittää rakkautta kaikille, jos itsellesikään. Osaatko rakastaa tai näyttää sitä? Olet liikaa omissa maailmoissasi… Syyllistinkin, koska se on niin helppoa.
Ei lapsi sanonut ”kukaan ei rakasta minua” huvikseen tai mieltä osoittaen. Hän sanoi hiljaa ja surullisesti. Siksikin se tuli kohti. Sanat eivät haastaneet riitaa, ne kertoivat lapsen tunteen, joka oli hänelle totta. Vaikka myös se oli totta, että rakastin häntä.
Olin keskittynyt muihin asioihin ja pienempiin lapsiin. Pienemmät pyytävät syliin ja tarvivat sitovammin perushoivaa kuin isommat. Äitinä olemiseen liittyy kirjava paletti, joku väri voi jäädä vähemmälle, joskus pensselin harjakset hapsottavat, ovat puhkikuluneet.
Mietin, mitä voisin tehdä tyttöni kanssa.
Lapsen sanoista lähti syntymään Malilhanin tarina, tunnesatu. Malilhanilla oli surullinen salaisuus. Kirjoitin satuun myös oman lapsuudenkokemukseni.
Niin kuin Malilhan, miekin loukkasin pikkukoululaisena jalkani. Laitoin siihen ideaalisiteen, toisen, kolmannen. Lopulta käärin jalkaani monta sidettä ja piilotin niiden alle vauvan harson. Halusin, että jalka näyttää paksulta. Sen piti olla tosi kipeä. Vaikka oikeasti olin huomionkipeä, hellyyden ja rakkauden. Monet lapset ovat ja siinä ei ole mitään väärää. Me aikuiset vain emme sitä aina huomaa tai jaksa kuulla. Tärkeiden juttujen keskellä voi unohtua se tärkein.
Nilkutin koulussa useampana päivänä. Opettaja ohjasi minut terveydenhoitajalle. Minut otti vastaan viisas nainen. Hän ei osoittanut huvittuneisuutta tai nolannut minua, kääri vain kaikki ne siteet ja harsonkin sieväksi kasaksi. Minua vähän nolotti, kun niitä oli niin paljon. Mutta terveydenhoitaja kysyi ystävällisesti, miten olin loukannut jalkani ja sanoi
– Olet hoitanut jalkaasi hyvin, kyllä tämä paranee.
Hän laittoi siihen vielä kevyen sideharson ja katsoi lempeästi.
En enää nilkuttanut, kun lähdin takaisin luokkaan.
Kun olin kirjoittanut sadun, kysyin tytöltäni, voisiko hän olla kuvituksessa sadun Malilhan. Kuljimme metsässä, jokivarressa, putouksella, vaaran rinteessä. Kuljimme keväässä. Halasin, pidin sylissä kuvien vuoksi ja samalla tyttöni ja itseni. Tämä oli meidän aikaamme. Malilhanin salaisuus on tyttöni ja minun yhteinen juttu.
Sadussa on kohta, jossa Malilhan tapaa vanhan, viisaan Okran. Menimme ystäväni Eevan luo ottamaan kuvia. Okra katsoi lempeästi Malilhania, Eeva katsoi lempeästi tyttöäni. Hän katsoi silmiin ja sanoi
– Vaikka me tässä nyt näytellään tätä tilannetta kuvitusta varten, haluan sanoa sinulle jotain, mikä ei ole näytelmää vaan totta. Sinä olet ihana ja rakas tyttö. Sinulla on ihana koti ja siellä ovat myös äiti ja isä, jotka rakastavat sinua. Tunnen heidät ja tiedän, että he rakastavat. Voit luottaa elämässä aina siihen.
Kuuntelin Eevan sanoja ja katsoin tyttöäni. En osaa nyt oikein kertoa. Kyynelien ja hymyn välillä kuitenkin. Ajattelin, että tuleepa tästä sadusta sitten jotain enemmän tai ei, se kannatti tehdä.
Okra-kuvaus oli yksi kauneimmista hetkistä Eeva-ystäväni seurassa. Muistan sitä, kun mietin kaihoten kaikkea, mitä hän opetti minulle ennen kuin hänen oli aika lähteä täältä.
Rakastaminen kuuluu jokaiseen päivään, ei se ole vain yksi projekti. Mutta erikseen huomioiminen ja järjestetty yhteinen aika lapsen kanssa merkitsee myös paljon. Siitä voi tehdä vaikka sadun.
*******
Ehkä Malilhanin salaisuus on joskus kirjan muodossa, se on haaveeni. Mutta nyt se on ollut ja on katsottavissa osoitteessa www.soljutelma.fi/solinaa/
Voit antaa lasten katsoa videokirjan, voit katsoa yhdessä lapsen kanssa. Tai lapsenlapsen. Mutta vaikka olisit nuori tai aikuinen, voit katsoa sen myös sen lapsen kanssa, joka sinussa on. Sen, joka meissä kaikissa haluaa olla hyväksytty ja rakastettu.
www.soljutelma.fi/solinaa/
❤❤
❤️🤗