Ylioppilaskevät. Kotona oli rahat vähissä. Pappa kuoli juuri ennen juhlapäivääni. Mietittiin, jaksetaanko järjestää juhlia. Isä sanoi lopulta lyhyesti
– Me juhlimme Annaa.
Sain yhden stipendin ennen juhlia, ja sain juhlan.
Vieraat onnittelivat ja ottivat osaa suruun. Pöydällä oli ruusujen vieressä kynttilä ja kuva.
Olin ollut lukion viimeisen vuoden vapaaoppilaspaikalla. Sitä piti hakea syksyllä lukuvuoden alussa. Vapaaoppilas sai koulukirjat ilmaiseksi. Isän yritys oli mennyt lama-aallokossa konkurssiin ja tulot olivat nolla.
Tietämättäni ilmaiset kirjat olikin jo jaettu edellisen vuoden vapaaoppilaille ennen hakuajan päättymistä. Hakemukseni yllätti myöntäjät.
Opettaja tuli luokkakaverini Saran ja minun luokse, kops kops kops.
– Sara, jollakin on vielä huonommin kuin sinulla.
Opettajan ja lukiokavereiden katseiden alla Sara antoi hänelle myönnetyt kirjat minulle. Siinä lukion käytävällä hän avasi reppunsa, minä omani. Minussa oli suru. Häpeä. Syyllisyys. Tuntui, että olin varas. Vein toiselta, joka olisi myös tarvinnut.
Ei Sara minua syyttänyt. Hänellä oli myötätunto. Mutta myös huoli, mistä raha kirjoihin. Tuo hetki jätti pysyvän muiston. Huojensi, kun opettaja järjesti lopulta asiat niin, että Sarakin sai ilmaiset koulukirjat.
Kerran olin koulupäivän jälkeen lukion kirjastossa tekemässä esitelmää. Ei ollut eväitä mukana ja nälkä alkoi heikentää oloa.
Sarakin oli kirjastossa. Hän huomasi oloni ja tarjosi kahdesta omenastaan toisen minulle. Saran silmissä oli ilo niin kuin lähes aina. Hymyilimme ja sisälläni nyyhki taas.
Se omena oli enemmän kuin omena.
Aina yo-juhlien aikaan muistan sydämellisen luokkakaverini. Kiitos Sara, missä oletkin. Toivon, että sinulla on kaikki hyvin. ️
*Saran nimi muutettu
Onnea ylioppilaille ja valmistuneille! 
Jokainen on juhlansa ansainnut.
Ei se miten paljon tai hienosti. Vaan se, mitä olet ja keitä on elämässäsi.
Lämmin kiitos koskettavasta kirjoituksesta. Tuli niin lähelle itseä .❤️
Kiitos, Mirja ❤️
Kiitos ❤️
Kiitos tästä.
Minun yo-keväänä ystäväni äiti menehtyi syöpään.
Ystävä käveli minun juhlaani. Ihmiset onnittelivat ja ottivat osaa.
Olinkohan sukuni ensimmäinen yo. Meillä oli hyvin vaatimatonta.
Meni kymmeniä vuosia ennen kuin oma äitini kuoli. Nuorena oli vaikea edes kuvitella äidin menetystä.
Kiitos sinulle tästä, mitä jaoit ❤️ Teillä ystävän kanssa yhteiset juhlat. Niissäkin nuoruuden ilo ja elämän katoavaisuus. Kaunis ystävyys.
Ja äidit…rakkaat äidit. Vielä en ole joutunut hyvästelemään, mutta hiljaiset ja hitaat ovat askelet.