Esikoinen kulkee armeijan vihreissä. Muistan, kun hän oli pieni ja hentoinen ja lauloi pikkuveljen kanssa: ”Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola, ei löydy maata sen armaampaa.” Tai ” sua suojelemme, verin varjelemme, ollos huoleton, poikas valveill on…” Silloin ajattelin, että mitenhän tuosta herkästä pojasta on joskus armeijaan. Nyt kuuntelen, kun hän kertoo armeijajuttuja ampumaharjoituksista ja …
Lapsi unelmoi lentämisestä. Jos voisi olla lintu ja kohota siivilleen. – Jos räpytän näin käsillä ja juoksen ihan täysiä, mie lennän. Aivan oikeasti pääsen lentoon!Muistan vielä esikoisen iloisen ilmeen ja käsien vinhan räpyttelyn. Pieni poika uskoi oikeasti lentävänsä ja melkoista vauhtia hän vipelsikin pitkin pihaa. Toinenkin poika halusi pienenä olla lintu. Hän mietti, miltä tuntuisi …
”Ärrä uu äppä ruppa koo ännä konna, jokainenhan huomaa, että se on rupikonna.” Pälkähti tämä rallatus mieleen jostain muistojen sykkyröistä, kun illan hämyssä kävin putouksella ja pieni konna säikäytti. Rupikonna ei säikähtänyt minun ulvahdusta. En erottanut konnaa maasta, ennen kuin se verkkaisesti liikahti. Siksi säikähdin. En erottanut, vaikka kasvot olivat melkein kiinni putouksen rupikonnassa. Olin …
Kun olin lapsi, herätin äitini usein yöllä– En saa nukuttua, näin pahaa unta.Jo kertominen helpotti. Lisäksi äiti neuvoi mm. juomaan lasin vettä, ajattelemaan jotain mukavaa tai vaihtamaan tyynyn toiseen päähän sänkyä. Tyynyn paikan vaihtaminen oli yllättävän tehokasta. Joskus kömmin äidin ja isän sängyn jalkopäähän jatkamaan unia. Se oli turvapaikka. Aikuisen voi olla vaikeampi myöntää, että …
On helpompi lähteä, kun hyvästellessä ajattelee, että näemme vielä. Vaikka oikeastaan kukaan ei tiedä. Hiljaiset sanat kesän valossa. Silitän käsivarresta…sie olet rakas. Ystävä nukahtaa hetkeksi. Katson nukkuvaa ystävää. Ihmettelen, miten pysäyttävä tieto sairaudesta vaihtui hoitoihin, toiveikkuuteen ja haluun elää. Ja lopulta näen ystävän, joka suhtautuu levollisesti kuoleman lähestymiseen.– Olen hiljalleen sopeutunut irtautumaan tästä maallisesta elämästä. …
Tule takaisin, laskeudu levollisesti. Kaipaan sinua kovin. Kun menet, päiväni muuttuu pitkäksi, hitaaksi näytelmäksi. Minulla siinä ulkopuolisen osa, murehtijan. Kuuntelisin mielelläni tarinoitasi, niitä valkeita, eheitä. Jos et tule, en jaksa kuunnella ketään. Arki kolisee liikaa. Odotan sinua, seurasi rauhoittaa, tuo iloa. Kutsun turhaan. Sinä pakenet pois tunkkaisesta, jätät kuumat huoneet. Et pidä huolista, kuormista. Et …
Polku laskeutuu putoukselle. Kevään vesipaljous on vähentynyt, mutta yhä putouksessa on vaahtoa ja virtaamisen iloa. Sen tiimalasimuoto alkaa hahmottua. Katson putousta. Vesi virtaa, ja se virtaa. Usein sen veden liikkeestä tulee mieleen aika. Tiimalasi mittaa aikaa, vesi juoksee. Mietin mennyttä. On ollut aikoja ja sitten toisenlaisia aikoja. Joskus suru on painanut, joskus tuntunut, että ei …
Pitkästä aikaa (yli puoli vuotta edellisestä kerrasta) nähtiin äiti-mummoa ja Pentti-pappaa. Aurinkoinen toukosunnuntai hoivakodin pihalla, turvaväli. Kolahti. No sanoin mie, että on se eri puhua puhelimessa kuin nähdä ja puhua. Äidit ymmärtävät siitäkin. Halasin ilmahalauksen. Ajatus ja tunne ovat tärkeintä, mutta tuntui, että ilmaan se halaus vähän jäi, tyhjään. Koskettamalla voi välittää paljon. Se …
Ensin ajattelin nettisivujeni nimeksi Jutelmaa. Se olisi sellainen leppoinen nimi kirjoituksille, joissa kuvataan elämää ja ihmisiä. Kuin jutustellen iltapalalla teekupposen ääressä. Mutta jutelma oli jo käytössä. Ystävä ehdotti Soljutelmaa. Siinä se oli, se sana lähti heti soljumaan. Elämä itsessään on yksi iso soljutelma. Kirjoitus, joka kertoo elämästä, on sanojen soljutelmaa. Löytääkseen rauhallisen hetken kirjoittamiselle, täytyy …