Niin me ihmiset hyvää tarkoittaen sanomme. Tsemppiä ja silleen. Minäkin. Valitse nyt. Ota se kaikki hyvä ja kaunis ja valoisa. Ota rohkeus ja sinnikkyys. Ole oman elämäsi voittaja. Kuka näkee hänet, joka ei jaksa valita? Kuka näkee uupuneiden katseiden kasvavan määrän, huolijonot ja surun, joka koputtaa olkapäälle ensin niin hellästi, että tulet aukaisseeksi sydämesi oven? …
Eräänä aamuna 5v lapsi– Mie oon keksiny runoa. Alotin jo illalla. ”Oli pieni tyttö, rakas lapsi.” – Tännään keksin runolle lopun ”Sillä tytöllä oli kaksi isosiskoa ja kaksi isoveljeä…” -Se ei ollu noin lyhyt, keksin enemmän ”Niillä oli uusi vuosi.Ne söi piparia, kakkua, sipsejä – ja vielä karkkejakin. (Naurua.)Ja oli limsaakin.” – Mie vielä mietin. …
Olen odottanut erästä yhteydenottoa. Se varmistaisi jo suullisesti sovitun. Pitkä hiljaisuus.Kaikella on aikansa.Keväälläkin. Kun aurinko häthätää kurkistaa, pakkanen napsahtelee ja edessä oleva talvi tuntuu nälkävuodelta, käy mielessä, että mitäs jos pikakelaisi hiirenkorvien aikaan. Sitten hämärähyssyssä ja hitaammissa kierroksissa tuntuu hyvältä, että on myös tämä vähänvalon aika. Kevät on matkassa, se on mielenlaatu. Malttamattomuuden ymmärtää, kun …
Aurinkoterveiset! Näöntarkastuksessa terveydenhoitaja kysyi aluksi, mitä nimiä lapsi (silloin 3v) eri kuvioista käyttää. Kuvina olivat talo, neliö, ympyrä ja sydän. Talo oli lapselle mökki, ympyrä oli pallo. Sydän oli sydän. Ja neliö oli aurinko. Aurinko? Mietin, että mitähän se lapsi nyt. Terveydenhoitajakin tarkisti, kuuliko oikein. Kyllä, neliö oli aurinko. ☀️ Aina, kun terveydenhoitaja osoitti kuviotaulukosta …
Lapsi katsoi minua pitkään kyläkirjastossa– Kuka sie olet?– Mie oon Anna.– Mie oon neljä. Odotin, että lapsi sanoisi nimensä. Sen sijaan hän sanoi ikänsä. Tällaiset lasten poikkeamat ns. totutuista kaavoista piristävät. Me aikuiset uraudumme helposti. Lapsi juoksi kirjaston toiseen huoneeseen ja kuulin, miten hän kertoi isälleen: – Siellä on se satuteltan satutäti. Pian lapsi seisoi …
– Äiti, kuka sinua kantaa sitten, kun sie kuolet?Muistan lapseni, nyt jo aikuisen, kysymyksen vuosien takaa. Aamun sininen hetki muuttui syvän siniseksi. Lapsi oli rakentanut legoista pienen arkun keittiön pöydälle. Olimme vasta olleet isäni hautajaisissa. Sanoin pojalle, että on vaikea vastata, kun en tiedä, milloin kuolen. Tämä tautiaika on laittanut useat kohtaamaan ajatukset ihmisen kuolevaisuudesta …