Luonto tarjoaa kuvan. Katson kuvaa, kirjoitan… Kuka sinä olet? Kuka sinä oikeasti olet? Et ole koulutuksesi, et ammattisi, et asemasi. Et ole -ton tai -tön, -isti, -inen tai -ssa. Et sanat tai hiljaisuus niiden välissä. Ja kuitenkin olet kaikkea sitä, mitä olet kokenut ja kohdannut. Lukenut, katsonut, koskettanut, kuullut, luottanut. Ne ovat osa sinua. Pieni ohikiitävä hetki ja …
Joskus luulee, että nyt on seinä vastassa. Tämä on mahdotonta, tästä en voi jatkaa. Sitten pysähtyy. Näkee uudella tavalla. Seinää ei ole. Reitti onkin selkeä. Askelma kerrallaan, ja valo kulkee mukana. Kiireisenä tai liiallisten kuormien ja huolien alla keskittyminen vaikeutuu ja näkökyky sumenee. Levollisuus elämässä on enää vain käsite. Ratkaisut hätiköityvät, vaihtoehdot kapenevat. Ihminen keskittyy itseensä, …
Ystävämme, tunturien vaeltaja, sulki väsyneenä silmänsä jokin aika sitten. ”Sinua vie tunturitie, kepeä taivaltaa…” Aina, kun ymmärrän todeksi, että ystävä on pois, tulee kyyneleet. Tärkeää on ollut se, että on voinut jakaa yhteisiä nuoruusmuistoja toisten ystävieni kanssa. Muistoja, joissa tunturien vaeltajakin oli mukana. Opettelen kuuntelemaan surua. Jokaisen surun kohdalla sillä on oma kerrottavansa. Ja jokaisessa surussa on …
Siitä on aikaa, kun teimme retken Kallan saareen. Kun risteilyvene oli loitontunut satamasta eikä saarta vielä näkynyt, mielessäni häivähti pelko. Tuuli puhalsi, meri aaltoili. Mitä jos uppoamme? Koko perhe meren hautaan ja äiti ja sisko… Nuorimmainen oli sylissäni levollisena. Ei meillä hätää, meistä pitää huolta suurempi kuin meri. Kuljin saaren kivikkoisia polkuja vauva sylissäni. Tuuli …
Kesällä kirjoitin syväkalliosurusta, eroosioitkusta ja siitä, miten aurinko meni rikki.Ei se mitään rikki mennyt.Yksi tapahtuma vain sysäsi vanhat kuormat liikkeelle. Ne eivät liikkuneet jossain tuolla, ne liikkuivat minussa, ne kuormat.Suru oli syvällä kalliossani. Luulin, että itku murentaa minut. Se murensikin surukuormaa. En ole koskaan ennen itkenyt niin. Enkä ennen kokenut niin vahvasti, miten helpottavaa on, …
Se ei ole runo eikä tarina. Se soljuu niiden välimaastossa. Se on soljutelma. Tämän blogipostauksen soljutelma kertoo luovuudesta, joka löytää voimansa ja lähtee lentoon. Tai sen on tarkoitettu heille, joilla on alakuloa, yksinäisyyttä tai pimeää. Soljutelma hyräilee valoa ja antaa olla sellaisena kuin on. On tilaa olla vapaa. Tämä voi olla minuutin iltasatu, jolla toivon …
Somessa, LinkedInissä, tuli vastaan ajatelma. Kirjoittaja kertoi, että hän oli oppinut tärkeän viisauden mummoltaan. ”Nuorena sitä arvostaa älykkäitä ihmisiä. Aikuiseksi kasvaessaan oppii arvostamaan viisaita ihmisiä. Ja kun vuodet kuluvat, opit huomaamaan ystävällisten sydänten mittaamattoman arvon.” Nyt jos koskaan tarvitaan viisauden lisäksi ystävällisiä sydämiä. Elämä on sitä tavallista ja ei kuitenkaan. Pelko lymyilee nurkissa. En tarkoita …
Kivi on kuin kasvot. Pidän kiveä kämmenelläni. Sillä on tummat silmät. – Tuli tunne, että kivi kuuluu antaa sinulle, nainen sanoo. Minun ystävä löysi sen, kun oltiin kävelemässä Muotkalla. Hän antoi sen minulle ystävyyden lahjaksi. Olen säilyttänyt sitä pitkään. Nyt se on sinun. Muotka. Lämmin sana. Siinä on syvyytä. Tämä tarina alkoi, kun isän kuoleman …
Tervetuloa! Tai lämpimästi terveoloa 40 sekunnin valmistujaisjuhlissani. Tämän kototekoisen minivideon kautta juhlin rentoutusohjaajaksi valmistumistani. Sain todistuksen alkusyksystä. Juhliminen rennosti, ilman valmistelustressiä ja samalla mahdollisesti toisille hyvää mieltä jakaen, sopii kuvaan. Tämän tiimalasiputouksen luona olen palauttanut itseäni usean kerran levollisuuteen. Olen painanut kyyneleiset kasvot pehmeään sammaleeseen, ja hyppinyt iloaskelia putouksen soittaessa. Olen lupaamisen jälkeenkin luvannut luottaa. Ja sitten ihan …
