Lapsi unelmoi lentämisestä. Jos voisi olla lintu ja kohota siivilleen.
– Jos räpytän näin käsillä ja juoksen ihan täysiä, mie lennän. Aivan oikeasti pääsen lentoon!
Muistan vielä esikoisen iloisen ilmeen ja käsien vinhan räpyttelyn. Pieni poika uskoi oikeasti lentävänsä ja melkoista vauhtia hän vipelsikin pitkin pihaa.
Toinenkin poika halusi pienenä olla lintu. Hän mietti, miltä tuntuisi olla munan kuoren sisällä ja kuoriutua sieltä. Ei tarvisi muuta kuin napauttaa kuori rikki ja lentää!
Lapsena itsekin haaveilin lentämisestä. Kipusin vaappuen lapsuuskotini tikkaille ja sateenvarjo kädessä hyppäsin lyhyen pudotuksen alas. Naapurin tyttö ja pikkuveli olivat mukana hyppimässä. Ehkä siinä sekunnin murto-osan sai kokea leijumisen tunnetta.
– Äiti, laita mulle kiinni nämä. Nyt tuulee ja mie haluan lentää.
Tyttö 3v ojensi hentoja keijusiipiä. Solmin narut kiinni. Lapsi juoksi ulos keväiselle kotipihalle.
Kun menin vähän myöhemmin katsomaan, löysin pikkutytön makaamasta vatsallaan trampoliinin portaalla.
– Mie ootan, että tulee kova tuuli. Ja sitten mie lennän Hannan luo.
Siinä lapsi odotti tovin tuulenpuuskaa, että pääsisi lentoon ja näkemään isoveljen tyttökaveria yli kolmensadan kilometrin päähän.
Myöhemmin tyttönen tuli luokseni ja tuumi, että nyt ei ollut tarpeeksi kova tuuli. Aikoi odottaa parempaa tuulipäivää.
Kun huovutin pientä unilintua tarinoita varten, kuopuksen silmissä pilkahti.
– Sitten, kun se lintu on valmis, mie voin ottaa sen jaloista kiinni ja lentää. Sie voit olla sen selässä.
Aivan kuin Nils Holgersson ikään.
Välillä tuntuu, että kunpa vain osaisinkin lentää. Lennettäis yhdessä yli ja ohi kaikkien koronapeikkojen. Taudin varjo häämöttää jälleen. Sen haluaisi jättää taakseen ja liitää vapaasti. Mutta toisaalta ”lapsi maanhan olen vain, ja täällä tehtäväni sain”.
Tästä Lintu-laulusta tuli mieleen hetki, jolloin sen sanat koskettivat erityisesti. Oli syksy. Uuden elämän odotus oli vastikään päättynyt äkisti. Kävin pikkutyttöjen kanssa mehtäputouksella. Viisivuotiaan ehdotuksesta laitoimme ruusun terälehtiä virran mukaan. Seurasimme, miten punaiset kukkaterät lipuivat syksyisessä virrassa. Ehkä lapsi vaistosi tunteeni tai tuttu lastenlaulu vain sattui tulemaan mieleen. Kuuntelin vaiti putouksen kohinaa ja pikkutytön laulua vierelläni
– Kaihoten nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen. Se nousta korkealle saa, ja näkee kauniin, kauniin maan.
Kesä ja syksy lyövät kättä. Pääskyt kokoontuvat langoille, lentävät pian pois. Onneksi unilintu jää lähelle. Pitää toivoa, että se alkaisi kertoa tarinoita. Ja että niissä tarinoissa pienet tytöt ja pojat saisivat lentää korkealla, korkealla ja nähdä ihmeellisiä asioita. Hyviä uniasioita.
(Lintu, Cecile Abury)
ps. Mikä lintu olisit, jos saisit valita?
Jään miettimään mikä lintu olisin… Mutta tämä kirjoitus koskettaa niin. Tuli mieleen myös pesästä pois lentävät linnut. On emon vain luotettava, että siivet kantavat… ??
Totta. Haikeaa, kun pyrähtävät lentoon. Ja toisaalta -elämää. ❤️?