Ensin ajattelin nettisivujeni nimeksi Jutelmaa. Se olisi sellainen leppoinen nimi kirjoituksille, joissa kuvataan elämää ja ihmisiä. Kuin jutustellen iltapalalla teekupposen ääressä. Mutta jutelma oli jo käytössä.

Ystävä ehdotti Soljutelmaa. Siinä se oli, se sana lähti heti soljumaan. Elämä itsessään on yksi iso soljutelma.

Kirjoitus, joka kertoo elämästä, on sanojen soljutelmaa.

Löytääkseen rauhallisen hetken kirjoittamiselle, täytyy soljutella erilaisten asioiden, kohtaamisten ja tekemisten lomitse. Tai herätä aikaisemmin kuin lapset.

“Soljutelma on sen laulun nimi, jota kevätkeijut laulavat purolla”, kirjoitti siskontyttö.

Soljutelma voi olla laulu, runo, jutelma, puhe, tarina, satu tai tuhat sivua pitkä romaani.

Kun impulssiivinen tahtolapsi ja herkkä runolapsi joutuvat törmäyskurssille, tarvitaan valtakunnansovittelijaa. Suostuttelua, sääntöjä, rajoja, rakkautta. Niin ja kärsivällisyyttä. Kun kinkkinen tilanne ratkeaa ja asiat sovitaan, tapahtumaa ja lopputulemaa voisi kutsua soljutelmaksi.

Soljutelma on polku tai puro, joka pujottelee metsän vaihtelevissa maastoissa. Tai putous, jonka vesi soljuu kallion ja kivien lomassa.

Soljutelma on iloinen sanaleikki. Samalla se on aivan totta. Jotain, mikä on yhtä aikaa matkalla ja perillä.

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvata jotain valoisaa, liikettä ja paikallaan olemista, lempeää, avaavaa, levollista – siis jotain, missä kaikki löytää paikkansa ja kulkee yhdessä, se sana on soljutelma.