”Yli aavan on…”
Ystävämme, tunturien vaeltaja, sulki väsyneenä silmänsä jokin aika sitten. ”Sinua vie tunturitie, kepeä taivaltaa…” Aina, kun ymmärrän todeksi, että ystävä on pois, tulee kyyneleet. Tärkeää on ollut se, että on voinut jakaa yhteisiä nuoruusmuistoja toisten ystävieni kanssa. Muistoja, joissa tunturien vaeltajakin oli mukana. Opettelen kuuntelemaan surua. Jokaisen surun kohdalla sillä on oma kerrottavansa. Ja jokaisessa surussa on …