– Kyllä mie kirjoitan sulle vielä, lupasi Matti seurusteluaikanamme, kun kysyin, vastaako hän kirjeeseeni.

Hän sanoi tarvitsevansa romanttisen ympäristön, oman rauhan ja riittävästi aikaa, että tekstiä syntyisi. Romanttinen ympäristö tarkoitti erämaamökkiä tai jotain muuta luonnonkaunista paikkaa.

Ennen kirjoitettiin kirjeitä.
Ajattelin, että oikea kirje olisi historian jatkumoa ja samalla erityinen rakkaudenosoitus. Kirjeen voisi lukea vuosien päästä uudestaan, ehkä lapsillekin.

Silloin tällöin, kun mieheni lupauksesta oli kulunut vuosi, kaksi, viisi, kymmenen ja vielä enemmän, vihjasin
– Olisipa mukava, jos jostain löytyisi riittävän romanttinen paikka kirjoittamiselle. Tai sanoin, että hyvää asiaa on mukava odottaa.

Päivien pyörityksessä arkiintuu. Hellittelysanoja sanoo helpommin lapsille kuin puolisolle. Toisaalta luottamus toiseen on vahva säie. Sen luomassa ilmapiirissä hiljaisuuskin on turvallista, tavallisen onnellista.

Vuosia sitten luin Anni Blomqvistin Myrskyluotoa. Kirjoissa kosketti niiden vähäeleisen kaunis kerronta siitä, miten kaikki on lahjaa. Maija oppi luodolla kielen, jossa ei tarvittu sanoja.

Monilla on oma luotokielensä. Joskus pitää pysähtyä, että sen kuulee.

Minulle sitä kieltä puhuvat sisälle kannetut hellapuut ja pakkasaamuna puuhellassa valmis hiillos. Sitä ovat huolella poimittu kukkakimppu, joka yllättää kesäisenä iltana tai mansikkamaan ensimmäinen kypsä marja, joka on jaettu koko perheelle.

Luotokieltä ovat vahvat käsivarret suruun kyyristyneiden hartioiden ympärillä tai katse synnytyssalissa, kun vauva on vihdoin sylissä. Sitä ovat kuorittu omena tai valmiiksi käännetty auto, ehdotus lähteä iltakävelylle tai viikonlopun valmis aamupuuro.
Sitä ovat myös aran mielen huomaaminen ja sana anteeksi. Samoin toisen lempeä mieli, kun kadun sanojeni teräviä reunoja.

Kerrattain olin valvonut vauvan kanssa. Sitten oma uni katosi, vaikka vauva nukkui. Turhautti. En jäänyt odottamaan unta. Hiippailin kynä kädessäni keittiöön ja kirjoitin miehelleni pienen kirjeen rakastamisesta ja valvomisesta. Sitten tuli uni.

Aamulla löysin keittiön pöydältä vastauksen! Se kirje toi iloa ja keveyttä.

Huvittikin. Kirjeen kirjoittamisen ajaksi miehelleni riitti työhönlähtöaamu ja paikaksi oman kodin keittiö.