Pikkupoika pohti itkemistä. Hän kysyi, mistä itku tulee. Jäin miettimään kysymystä, ja hän filosofoi itse:
”Sydän on itkun koti. Vesi silmiin tulee sydämestä. Ja kun itkuvesi loppuu, haetaan tuntureilta lisää.”
Lapsen puhe tuntui melkein runolta.
Nykyään valittamista tai narisemista sanotaan itkemiseksi, joskus ehkä halveksuen.
”Älä itke.” ”Aina se jaksaa itkeä tuosta asiasta.” Näissä ilmauksissa itku on turhaa tai rasittavaa. Yleensä itkevää kohtaan tunnetaan myötätuntoa. Kun itkeminen rinnastetaan valittamiseen, väheksytään itkun merkitystä.
Itku on jotain syvää. Se voi kertoa surusta, helpotuksesta tai vaikka onnen liikutuksesta.
Isovaaristani kerrotaan, että istuessaan aivan hiljaa peilityynen järven rannalla kauneus sai hänet itkun rajalle. Silloin hän alkoi kuulla säveliä ja tehdä taidetta.
Kävin ennen juhannusta Kilpisjärvellä. Teimme puolisoni kanssa kävelyn jylhälle Kitsiputoukselle. Se kohisi alas Malla-tunturin rinnettä. Kitsiputoukseen liittyvässä tarinassa putouksen vesi on Mallan kyyneliä. Malla-tunturi itkee menetettyä rakkauttaan.
Katsoin veden hyppelyä kivien yli ja muistin lapsen sanat itkuveden hakemisesta.
Luonto on monelle lohduttaja. Lauri Pohjanpää kirjoittaa runossaan ihmisestä, joka juoksee metsään ja päästää siellä surunsa valloilleen. Kuulostaa suomalaiselta. Runossa sanotaan myös ”ihminen itkee suruaan, hälle on pahoja oltu.”
Taiteellisen isovaarini veli, Oskari, ystävystyi variksen kanssa. Varikselta puuttui sulkia siivistä. Lintu joutui räpyttämään tiheään noustessaan maasta. Oskari antoi varikselle kaloja, ja varis kulki Oskarin kannoilla peltohommissa useana kesänä.
Sitten naapuri ampui variksen sähkötolpalta alas. Oskari hautasi variksen ja itki. Kun isovaarini kysyi veljeltään, itkikö tämä varista, hän vastasi itkevänsä naapurin sieluntilaa ja halua tappaa. Naapuri tiesi, kuinka tärkeä varis oli ollut Oskarille.
Sydän on itkun koti. Joskus kyyneleitä ei tule, vaikka sisällä olisi vahvoja tunteita. Usein kätkemme itkumme, koska kyyneleet ja tunteellisuus tekevät meistä haavoittuvia. Silti kyyneleitä ei tarvitse hävetä. Ne kertovat, että jokin vielä koskettaa.
Sanat rikastuvat käytössä ja saavat uusia vivahteita. En kuitenkaan haluaisi puhua turhasta valittamisesta itkemisenä. Itku on itkua ja narina narinaa.
Kitsiputouksessa vesi putosi kirkkaana, räiskyi kiviä vasten. Malla ei hävennyt kyyneliään.
#urkolumni