Herätä. En raskinut. Sisko näytti suloiselta nukkuessaan nalle kainalossaan. Se valkoinen nalle, mikä aina. Ystävältä saatu. 

 

Aamulla pikkusisko istui sänkynsä reunalla äkeänä:

– Et herättänyt. 

– Nukuit niin sikeästi. Miksi halusit, että herätän?

– Oisin halunnut sanoa hyvää yötä. 

 

Olisi niin naurattanut. Herättää nyt kesken unien vain siksi, että voi sanoa hyvää yötä. Hassu sisko.

Mutta sisko oli ajatellut minua ennen kuin nukahti. Se tuntui kummallisen lämmittävältä. 

 

Nyt ymmärrän jotain enemmän. Toki tajusin silloinkin, että olen siskolle tärkeä. Mutta en sitä tunteen uskollisuutta ja syvyyttä. 

 

’Herätä, kun olet tullut kotiin.’ 

Sisko halusi varmistaa, että ei ole yksin. Merkitsin ehkä turvaa hänelle, samoin hän minulle. 

’Halusin sanoa hyvää yötä.’ 

Melkein sama kuin sanoisi, että toinen on rakas. Mukava on myös kuulla vastaus ’hyvää yötä’. Se tarkoittaa niin sinäkin. 

 

Parhaimmillaan sisarussuhteet ovat turvaverkko, välittämistä, huumoria ja lohtuhalauksia. Ei ole itsestäänselvyys, että välit sisaruksiin ovat hyvät tai säilyvät syvinä ja hyvinä aikuisuuteen. Sisko tai veli onkin vieras, etäinen tai liian vaikea. Siteenä vain yhteinen koti, josta lähdetty. Ja lapsuusmuistot, ne, jotka haluaa muistaa ja ne, joita ei halua. 

 

Kiireiset vuodet. Nukutaan kaukana. Ehkä tulevat hitaammat päivät, jolloin ajatukset palaavat lapsuuden päiviin. Joku ehkä odottaa toista. Ehkä jollekin kirjoitetaan ”Herätä, kun tulet kotiin.” 

 

On heitäkin, joille esimerkiksi ystävistä on tullut toinen tai ainoa perhe. Sukulaisuus ei olekaan yhdistävä side. Tai terveellinen. 

Silti, ei suvusta mihinkään irtoa. Juuret ovat juuret. 

 

Omat sisarukseni ovat hyviä tyyppejä. Ovat mukavan erilaisia ja ärsyttävän samanlaisia kuin mie. Vai miten se menikään. 

 

Vielä pikkusisko. Jos tässä joskus pääsen käymään sun luona yökylässä, lupaan herättää sinut kesken unien.

Ehken taaskaan raski. Kun kerrankin saat nukkua, annan nukkua. Söpöläinen. 

 

Ja tiedänhän nyt: Sie olisit sanonut hyvää yötä.