Soljutelma

Pallojäätelö

Päärynä. Mangomeloni. Mansikka. Suklaanougat. Piparminttu. Lakritsi… Lapset valitsevat jäätelöistä mieluisinta. Meän perheen perinteeseen kuuluu, että käymme kerran kesässä ostamassa kioskilta pallojätskit. Jos vain mahdollista, ostamme ne Kemijärveltä ihan vain naapurikuntaa kannattaaksemme ja kokeaksemme itsemme turisteiksi. 
 
Jokunen vuosi sitten oli kesäloman viimeinen päivä ja tötteröt ostamatta. Mieltä jarrutti, kun koulun alkaessa oli muutakin rahamenoa. 
– Ootte luvannu, että joka kesä saadaan pallojätskit. 
Eivät auttaneet muttakunit. Lapset autoon ja tällä kertaa kohti Rovaniemen Kirkkolammen rantaa. Siellä se sininen kioski pingviineineen odotti. 
 
Kioskille oli tullut myös tuttu mummi, hyvän ystäväni äiti. Kohtaaminen ilahdutti molemmin puolin. 
– Olen aikonut kutsua teidät kylään, mutta aika on vain rientänyt, Ester kertoi. 
– Nythän voin tarjota teille jäätelöt. Jokainen saa valita ihan minkä haluaa. 
 
Olimme mykistyneitä. 
 
– Kiitos. Mutta siitä tulee melko paljon.
– Menkää vain jonoon, minä tarjoan. 
– No sovitaanko, että mie maksan puolet?
– Ei, kyllä minä maksan kaikille.
– Mutta meitä on näin monta jäätelönsyöjää. 
– Ei se, että on useampi lapsi, saa olla esteenä. Valitkaa vain jäätelöt, minä tarjoan teille. 
 
Emosydämeni liikahti onnea, kun kohtasimme tällaista ystävällisyyttä. 
 
Ester kertoi olevansa iloinen, kun satuimme yhtäaikaa kioskille, tavallaan hänelle kylään. Ja olihan se iloista. Pallojätskikesäpäivä. Kaupunkiluonto. Lomatunnelma. 
 
Tovin kuluttua jokainen sai valintansa tehtyä. Silloin myyjä sanoi ystäväni äidille
– On sinun vuoro valita ja minä tarjoan. Ota mitä vain haluat. 
 
Nyt oli vanha ystävämme mykistynyt. 
– Ihanko totta? 
Myyjä toisti tarjouksensa. 
– Voi mahoton, Ester päivitteli ilahtuneena.
– Kuulitteko, hän aikoo tarjota minulle jäätelön…   
– Sinä olet ostanut niin monelle jäätelöä tästä kioskista, että nyt on minun vuoro tarjota. 
– Voi mahoton, Ester naurahti uudestaan. 
 
Esterin silmät tuikkivat iloa. Olin kiitollinen myyjälle, hän teki hienon eleen. Paitsi että ilahdutti vakioasiakastaan, myyjä sai myös meille hyvän mielen. Siitä, kun Ester sai kokea samaa ystävällisyyttä, mitä oli juuri osoittanut meille.  
 
Äkkiä Ester sanoi:
– Haen kotoa kameran. Tämähän pitää ikuistaa. Virtasen perhe jäätelöllä. 
   Ester lähti astelemaan läheiseen kerrostaloon ja palasi pian kamera kädessään. 
 
Kyllä minua hymyilytti, kun mietin meitä siinä lammen rannalla. Pallojätskit ja meän sakki. Harmaanutturainen ihana mummi ottamassa kuvaa. Eipä meidän tarvinnut ajaa sillä kertaa Kemijärvelle kokeaksemme turistifiiliksiä. 
 
 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.