Käsien tottuneet liikkeet. Piipun rassaus ja puhdistus. Kopautus tuhka-astiaan, Mixturea piipun koppaan, kevyt tasoitus. Sytytys, imu ja puhallus. Olohuoneessa leijui vaalea savu. Isä poltti piippua.

Isä oli kirjallisuuden suuri ystävä. Älykkö. Lapin samoaja.
Hän puolusti työssään ihmisiä, joita oli kohdeltu väärin, kunnioitti vanhoja ja myötäeli sairaita tai surevia.

Lakimies. Isän sana oli kotonakin laki.

Kun isä oli lähdössä töihin, hän antoi suukon äidille eteisessä. Olin keittiössä aamupalalla, kuuntelin. Ujostuttavaa.

Isällä oli hyvä huumori, joskus vähän karkea. Veli käveli suon reunassa olevaa polkua, horjahti ja jalka upposi. Hän kysyi isältä, kuinkahan syvä tuo suo on.
– Kävele vaan varomattomasti, niin kohta tiiät.

Für Elise, Moldau, Peer Gynt, Albinonin Adagio… Hyvinä iltoina meillä soi suurten mestareiden musiikki, isän myötä opin klassisen musiikin kauneuteen.

Ruokaillessa lusikat liikkuivat lähes tasatahtiin, isän paikka oli pöydän päässä. Ei pelleilty, eikä ruokaa saanut jättää.

Meillä oli monenlaisia kotiaskareita, myös vuorot iltapalan tekemiseen. Katoimme pöydän, keitimme teetä ja leikkasimme leipää. Joskus isä sai asiakkaalta ternimaitoa, silloin söimme pannaria.

Leivän kantapaloista melkein kilpailtiin. Isä oli sanonut, että jos syö kantapaloja, saa kauniita lapsia.

Iltapalalla isällä piti olla Pentikin teemuki, niitä oli kotona kaksi, ja oikean vahvuista teetä. Jos tee oli laihaa, kuului lyhyt kommentti
– Vettä.
Jos oli liian vahvaa
– Kuka keitti myrkkyä?

Isä makasi sohvalla ja luki Alistair MacLeania, Herman Hessen Lasihelmipeliä tai täytti ristikkoa.
Hän laski kirjan tai lehden alas siksi aikaa, kun hänelle kävi sanomassa hyvää yötä. Isä halasi ja vastasi. Joskus silitti poskesta ja sanoikin ilkikurisesti
– Väy, väy.

Jos tulimme jostain illalla kotiin ja sattui niin, että olin nukahtanut autoon, isä kantoi sisälle. Turvallista. Joskus esitin nukkuvaa, että pääsisin sylissä sisälle.

Isä kuoli 58-vuotiaana rakastamaansa maisemaan, tunturien syliin. Hautajaisissa urut soivat lapsuudesta tuttua Albinonin sävelmää.

Kiitos isälle. Hän oli se isä, joka minulla kuuluukin olla. Ristiriitainen ja rakas. Sovittelija, ajattelija, rauhan puolustaja.

Isä oli melankolinen laulaja, mutta myös leikkisä. Tarinoiden nuori poika, joka oli syntynyt savusaunassa, keräsi kiviä perunapellolta, kirjoitti runoja ja voitti kylän juoksukilpailun paljain jaloin, tietenkin.

Väy väy, isä.