Kävin kuopuksen kanssa kirjastoautossa kyläkaupan pihassa. Vaihdoin kuljettajan kanssa muutaman sanan kirjoittamisesta. Jo puolesta virkkeestä huomasin, että hän ymmärtää satujen tekemistä. Tuli kotoinen olo.

Kun joku ymmärtää sinua, tulet nähdyksi. Lapsesta huomaa helposti, miten vapauttavaa on, kun aikuinen kuulee ja näkee oikeasti, mitä hän tarkoittaa. Se tuo rauhallisen mielen. Sama meillä aikuisilla.

Pikku Kakkonen tilasi minulta kolme joulusatua. Olen viettänyt jouluisia tunnelmahetkiä jo lokakuussa. Kuuntelin joulumusiikkia ja katselin lumisia luontokuvia tavoittaakseni satumaailman. Ei ollut vielä joulukiireitä, kaupparuuhkaa tai tapahtumia toisensa perään. Vain matkoja jouluisiin mielikuviin ja muistoihin.

Jos väittää, että satujen kirjoittaminen on yksinkertaista, aliarvioi lapsia. He eivät teeskentele kiinnostunutta. Jos jokin asia ei kohtaa, he lopettavat seuraamisen.

Miten videoiden aikakautena tarina ilman kuvitusta kiinnostaisi lapsia? Miten kirjoittaa tavallisia joulusatuja tuoreesti?

Olen onnistunut, jos lapset voivat nähdä sadun kuvat mielikuvituksellaan. Juoni, kohtaukset, pituus, leikkisyys ja ilo: Näiden pitää osua kohdilleen, niin satu toimii ääneen luettuna.
Kun lapsi innostuu sadusta, hän usein haluaa kuulla saman yhä uudelleen. Hyvä siis, jos satu kiinnostaa vähän aikuistakin.

Palasin metsän eläinten matkassa lapsuuteeni ja myös omien lasteni jouluihin. Kun joku ajatus pälkähti mieleeni, kirjoitin sen heti ylös lähimpään paperilappuseen. Muuten se olisi unohtunut tässä ruoka–pyykki–kouluaamu–kaverit–harrastus–jne–lapsiperhearjessa.

Aluksi jännitti kuunnella, kun joku toinen luki kirjoittamaani tekstiä. Näyttelijä Anna Ackerman onnistui satujen tulkinnassa hienosti.

Yhdessä sadussa jänöt kiertävät jakamassa joulukortteja ystäville. Osa meidän lapsista käy jouluisin viemässä kortit lähinaapureiden ovelle. Erään näistä naapureista aika täällä on hiljattain päättynyt.

Lapset muistelivat, miten naapurin mummo aina tarjosi heille mehua ja torttuja tai muuta syötävää, kun he veivät korttia. Hän ilahtui lapsista ja jutteli sydämellisesti.
Tänä jouluna mummon tuvassa on kaipaus. 

Jouluisin muistamme heitä, jotka ovat lähellä tai kauempana. Tai vielä kauempana ja samalla ihan lähellä, sydämessä.

Nyt kertoessani, miten lapset muistelivat naapurin mummoa, alan ymmärtää, mitä lyhyetkin kohtaamiset voivat merkitä.

Sitä lämpöä kirjoitin satuihin. Ehkä pienet kuuntelijat tuntevat sen.