Jalat eivät liiku, kädet ovat lyijyä. Ääni ei kulje, vaikka yritän pyytää apua. Joku on tulossa luokseni. Kuulen lähestyvät askeleet, hengittäminen käy työlääksi. Olo on painostava. Pelkään, etten selviä. Saan liikautettua kättäni ja olen turvassa omassa sängyssäni. Säikähtäneenä.
Joskus nuorena koin ensimmäisen kerran unihalvauksen. Myöhemmin useita kertoja. En tuolloin tiennyt, mitä se oli. En löytänyt tietoa mistään. Ajattelin, että pääni vaan on niin kummallinen. En puhunut asiasta kellekään, koska ajattelin, että kukaan toinen ei ole koskaan kokenut tuollaista, saan pian ”hullun leiman”
Samoihin aikoihin luin värssykirjaa, jossa vuoden jokaisen päivän kohdalle oli kirjoitettuna Eino Leinoa tai jotain muuta. Sattui, että syntymäpäiväni kohdalla luki seuraavat säkeet:
”Voi sinun hullua sydäntäs, voi sinun hullua päätäs. Tiedä en kump on hullumpi, hullut ne vaan on kummatki. Tarvis oll talven jääsä.”
Noniin, ajattelin. Toivoin, että siinä olisi lukenut vaikka auringon lauluja ja kissankellojen helinöitä. Päätin, etten lue enää mokomaa värssyä, mutta se ei auttanut. Se kurja oli tarttunut muistiin.
Nyt nuo synttärisäkeet huvittavat. Ajattelen tuon hullun hullunkuriseksi, leikkimieliseksi, luovaksi. Että innostuu ja saa ideoita. Ajattelee ja tuntee joskus hieman monimutkaisesti.
Kuvittelen, että runosäkeet kertovat hetkestä, kun joku vanhempi ihminen katsoo hyväksyen ja sanoo nuo sanat toiselle hyväntahtoisesti hymähtäen. Voi sinua! Ehkä se on vanhempi mie, joka tuumaa sanat nuoremmalle suht lempeästi. Talveksi jäätymistä en silti toivo tai toivota.
Vielä aiheeseen. Lukioiässä huomasin, että unihalvaus tuli paitsi univajeesta myös siitä, että olin ratkonut illalla pitkän matematiikan tehtäviä liian myöhään, joskus nukahtanutkin kirjan viereen. Aivoihin jäi ”työ” päälle. Keho nukahti, mutta pää jäi valveille.
En ollut valveilla, en myöskään unessa, olin siinä välissä. Enkä pystynyt liikkumaan, mutta ajatus kulki normaalisti. Sitä on unihalvaus karkeasti kuvattuna. Halvaus menee nopeasti ohi itsekseen tai kun saa liikautettua vaikka sormeaan. Myös toisen ihmisen kosketus saa unihalvaustilan loppumaan.
Muistan, kun luin ensikerran tutkimusta, jossa kerrottiin unihalvauksesta. Se vapautti omituisena olemisen yksinäisyydestä – onhan niitä muitakin. Se sai ymmärtämään, että ihmismieli ja aivot ovat monimutkainen ja uskomaton kokonaisuus. Kuka voi edes määrittää normaalin? Nyt olen kuullut ja lukenut unihalvauksesta ja muistakin uneen liittyvästä enemmän. Kun olen puhunut luottoihmiselle aiheesta ja jakanut myös elon kuormia, unihalvaukset ovat jääneet. Ehkeivät lopuksi ikää, ken tietää. Mutta olen kokenut senkin, että unen ja valveen rajamaassa ei ole aina epämiellyttävää tai pelottavaa. Siellä voi olla myös kevyttä ja valoisaa.
Unet ja nukkuminen ovat mielenkiintoisia, ihminen on mielenkiintoinen. Aivot tarvitsevat välillä hiljaisuutta, valveilla ollessakin levon hetkiä.
Eilen kävin Kaihuanvaaran lehmipolulla. Polun ovat aikoinaan lehmät tallanneet, kun ovat kulkeneet itsekseen laiduntamaan. Niin kertoi tietotaulu metsässä. Siellä polulla hengitin metsää, sen värejä, suon lämpimiä sävyjä. Nautin levollisuudesta ja elävästä hiljaisuudesta.
Retkirepussani oli eväiden lisäksi kenkälaatikko, laatikossa unilintu apureineen. Kuvaamista varten. Näistä unilinnun apureista, untusista, en olekaan vielä kertonut. Kerron seuraavassa postauksessa, koska tämä alkaa olla ylipitkä.
Retkeltä unilintu keräsi jälleen tarina-aiheita, valoisia ja lämpimiä. Siellä se unilintu istui ruskakoivussa ja katseli Usvalammen ylle, poikanen hengitteli ylemmällä oksalla.
Aurinko sytytti matalaan koivikkoon keltaiset valot. Iltatuuli puhalsi. Se sai lammen pinnan väreilemään. Mutta vain pinnan, syvemmällä vesi oli ihan rauhassa
Mielenkiintoista ja niin kaunista!
Kiitos, Katriina ? Unijutut ovat kiinnostavia. Oisin voinut kirjoittaa aiheesta pitemmästikin. Ehkä sen aika on joskus.
Niin kumpa muistaisimme tämän kaiken tietotulvan keskellä että aivot tarvitsevat lepoa myös valveilla ollessa. Kirjoitelmaasi Anna on mielenkiintoista lukea. Osaat hyvin kuvailla asioita sanoilla. Se on taidetta.?
Mirja? niin totta. Päivällä otettu lepohetki aivoille tekee hyvää, auttaa jaksamaan ja vaikuttaa myönteisesti myös yöuniin.
Niin ja kiitos kauniista pslautteesta! ??
Osaat kyllä taitavasti kirjoittaa. Ja aihe kuin aihe kirvoittaa sulta kaunista tekstiä.
Kiitos, Hanna.