-muisto lukiosta

Joka kevät, kun ylioppilaslistat julkaistaan, ajatuksiini tulee sama hetki: Lukion kirjasto, Anni ja omena.

Kutsun lukioaikaista luokkakaveriani tässä nimellä Anni. Muistan hänen iloiset silmänsä ja hymyn, joka nousi herkästi kasvoille.

Annin kotona oli taloudellisesti tiukkaa. Hän kävi lukiota vapaaoppilaana, eli hän sai ilmaiset koulukirjat. Nykyään se on kaikkien oikeus, mutta tuolloin ilmaisia koulukirjoja piti erikseen hakea.

 Oli 90-luvun lama. Isäni yritys meni konkurssiin ja hänen tulonsa putosivat nollaan. Hain kolmannen vuoden syksyllä vapaaoppilaan paikkaa. Ne oli jaettu jo edellisen vuoden perusteella ja myöntäjä yllättyi hakemuksestani.

 Kirjoista vastaava opettaja kutsui minut ja Annin luokseen koulun kirjastoon. Hän sanoi Annille:”Valitettavasti jollakin on heikompi tilanne kuin sinulla.”

”Valitettavasti jollakin on heikompi tilanne kuin sinulla.”Sitten opettaja pyysi Annia antamaan repussaan olevat kirjat minulle.

Opettaja pyysi Annia antamaan repussaan olevat kirjat minulle.

Kyyristyimme reppujemme viereen. Tuntui väärältä ottaa kirjat. Seurasin, miten Anni avasi reppunsa vetoketjun. Hän ojensi kirjat minulle ja laitoin ne vaitonaisena laukkuuni. Olin hämilläni ja pyysin häneltä anteeksi.

”Mistä sinä nyt saat kirjat?”

Anni vastasi myötätuntoisesti:

”Eihän tämä ole sinun vikasi.”

Onneksi opettaja sai hankittua Annillekin ilmaiset kirjat. 

Erään koulupäivän jälkeen jäin tekemään äidinkielen esitelmää koulun kirjastoon. Annikin oli tekemässä omaa tehtäväänsä. Olin unohtanut ottaa eväät mukaan ja ruokailusta oli jo tovi. Tuli vähän heikko olo. Anni huomasi sen ja kysyi, haluaisinko toisen hänen omenoistaan.

Annin silmissä oli sama ilon pilke kuin ennenkin. Muistin aiemman hetken kirjastossa. Anni ei ehkä ajatellut sitä, hän vain ojensi minulle omenan. Kiitin. Söin omenan ja se kohensi oloani. Vielä suuremman vaikutuksen teki Annin ystävällisyys.

Tänä keväänä vanhin tyttäreni kirjoitti ylioppilaaksi. Nuori, elämä edessä. Lukion opit nyt onnellisesti käytynä. Olen ajatuksin viipyillyt myös omassa ylioppilaskeväässäni. Yhtä nuoria olimme mekin silloin, Anni, minä ja kaikki. Jokaisella on ollut oma tiensä lukion jälkeen.

Kevään uudet ylioppilaat on julkistettu. Joku on menestynyt loistavasti, joku rimaa hipoen, joku ehkä yrittää uudelleen.
Lukio on muutakin kuin oppiaineet, kirjoitukset ja arvosanat. Se on kasvamista, elämänkoulua.

Olen kiitollinen Annille. Tapa, jolla hän kohtasi minut, opetti nuorelle minulle, mitä on sydämellisyys. Missä ikinä hän onkin, toivon, että hänelle kuuluu hyvää.