Olimme ajaneet 70 kilometriä puhumatta mitään. Totesin verkalleen
– Sataa.
Tuulilasin pyyhkimet viuhuivat.
– Sataa joo. Ropisee, puolisoni vastasi.

Hymyilytti. Olimme kuin kaksi vanhaa varista Lauri Pohjanpään runossa. Siinäkin sataa. Lintukaverukset istuvat aidalla ja puhuvat harvoja sanoja. Hiljaisuus ja luonto vain ovat.

Olimme palaamassa veljentytön häistä. Juhla oli herkkä ja aurinkoa täynnä. Nuoret olivat kutsuneet häihin ystävien lisäksi tädit, sedät, enot, mummit, papat, kummit. Heille perhe ja sukuyhteys ovat tärkeitä.

Tuntui hyvältä olla osa niitä juuria, joista heidän yhteinen polkunsa kasvaa.

Kävimme tervehtimässä äitiä. Kesäinen sade ripsi hoivakodin ikkunaan. Juttelua. Hiljaisuus. Silitin olkavarresta, äiti nukkui.
– En minä nuku, kuuntelin mitä juttelitte.

Äidistä näki, että hänellä on pitkä ikävä. Suru kuuluu muistoissa, joita puhutaan. Jostain pilkahti huumori ja myös äidin lempeys.
– Sinä olet kaunistunut siellä pohjoisessa.

Kotimatkalla kirjoitin viestin lukioajan opettajalle. Välillemme on lähes 30 vuoden jälkeen virinnyt uusi yhteys. Hän halusi lähettää minulle kaksi kirjettä, jotka olin kirjoittanut hänelle lukiolaisena.

– Siinä ne on kulkenu piirongin looras, hän vastasi, kun ihmettelin, miten hän on säilyttänyt kirjeitä kaikki nämä vuodet.

Kun luin kirjeitä, palasin aikaan, joka oli ollut. Näin itseni nuorena. Tuttu aika, paikka ja elämä silloin. Ne vain tulivat sanojen ja vuosien takaa luokseni.

Olen kiitollinen tästä kirjeikkunasta, sain kurkistaa nuoreen minään. Ja myös siitä, että vaihdamme vanhan opettajani kanssa ajatuksia samoina ja erinä kuin ennen.

Eräs jo varttuneempi kyläläinen totesi, että usein sanotaan ”nähdään” ja ”tullaan käymään”, tarkoittamatta sitä oikeasti. Se on sellainen tapa. Hän sanoi, että sehän on toisen pettämistä. Kiirekö vie meitä kauemmas.

Yhteys voi olla tässä ja nyt. Se voi tulla vastaan vuosien takaa. Kunpa huomaamme tällaiset hetket ennen kuin ne ovat ohi.

Äidin huoneen hiljainen puhe, kirjeet piirongin laatikossa, tutut kasvot. Olla osa jotakin, joka jatkuu vielä meidän jälkeemme.

#kolumni

#uusirovaniemi-lehti