Alakoulua käyvä poika ei halunnut kirjoittaa jouluista tarinaa. Se oli tarkoitus tehdä parityönä.

Opettaja ihmetteli. Hän suostutteli poikaa ja laittoi lopulta kotiin Wilma-viestin pienen moitteen kera. 

Kun kysyin lapselta, miksi hän ei tehnyt yhteistyötä, hän vain sanoi 
– Ei jaksa. Ei kiinnosta.
Ja painoi päänsä.

Se oli korona-aikaa. Koulun piha oli jaettu välituntien ajaksi alueisiin, jokaiselle luokalle oma. Kaikkialla sääntöjä, maskeja, varomisia, perumisia. 

Joulu oli tulossa. Tälle pojalle joulu oli erityisen tärkeä. Jouluvalot, koristeet ja se, että kotona olisi siistiä. Leipomiset, niiden tuoksut. Ja lahjat tietenkin.

Sitten poika alkoi puhua ja purskahti itkuun. 
–Minä vihaan koronaa. Välitunnit ja kaikki on niin tylsiä! 
Hän kertoi, että kaveri haluaisi, että tarinassa joulupukki sairastuu koronaan ja joulu perutaan. 

Se oli joulun ystävälle ylitsepääsemätön paikka. Mie ymmärsin. 

Jos tuo aika väsytti aikuisia, miltä se tuntuikaan lapsista. 

Tämäkin aika uhkakuvineen voi kuormittaa. Ja himmentää joulua. 

Vaikeita asioita ei tarvitse tai voikaan pyyhkiä kuin niitä ei olisi. Mutta mieli kaipaa myös rauhoittumista ja hyvää viestiä.

Jos mahdollista, tehdään tästä joulusta lapsille ja nuorille sellainen, joka tuo iloa, lämpöä ja välittämistä. ❤️