– Jos minulla olisi tyynyn vieressä puukko, voisin puolustaa, jos joku tulee. Jos olen ainoa, joka on elossa, minun on pakko,
ajattelin pienenä koululaisena. Pelkäsin, että jos joku tulee.

Ei kukaan tullut. Eikä minulla koskaan oikeasti ollut puukkoa tyynyn vieressä. Muistaakseni.

Jotain traumatisoivaa oli tapahtunut aiemmin. Vasta aikuisuuden kynnyksellä muistin tietyistä tapahtumista välähdyksiä. Humalaisten miesten vailla järkeä olevaa huumoria, joita lapsi ei ollut ymmärtänyt. Herkkä tyttö pelkäsi.

Uhka. Pelko. Tuttu ja turvallinen ihminen on eri. Opin, että alkoholi on kemikaali, joka sumentaa aivoja, tekee ihmisestä kemikaalipersoonan.

Tutun ihmisen laskuhumala ja elämisen tuska, epäonnistumisen olo. Tämä yhdistelmä sai hänet kulkemaan junaradalla, heikolla jäällä tai pitämään puukkoa kurkulla ja sanomaan, kohta minua ei enää ole.

Ja lapsi piilottaa puukkoja, leikkuuveitsiä ja lopulta voiveitsetkin. Pakko, niin hän luulee. Sillä tavoin voi kontrolloida, että pahaa ei tapahdu. Tyttö marjapuuron värisessä yökkärissään kulkee yön alkutunneilla, piilottaa ja piilottaa. Ei ymmärrä miksi. Menee nukkumaan ja näkee pelottavan unen. Taas ja taas.

Ja sitten ovat ne muistot, kun huusimme sängystä
– Leipää, mulla on nälkä, äiti leipää!
Ja äiti toi sänkyyn ruislimpusta kantapalan. Siinä oli voinokare. Jyrsin leipää ja kuuntelin kasetilta satua kuninkaan tyttärestä ja taikaharsosta.

Paljon hyviäkin muistoja.

Nyt mie kirjoitan rauhoittavia tarinoita lapsille. Sisällytän niihin valoa ja rakkautta. ”Yhtä pimeää tarinaa vasten on kirjoitettava kolme valoisaa.” Niin mie ajattelen. Teen omaa osuuttani pikkuhiljaa.

Rakkaat lapset, mie teen ne teille. Koska joskus mie olin pieni ja pelkäsin niin paljon.

Luonto on työkaverini. Metsät, vaarat, tunturit, suot, järvet, lammet ja joki. Mehtäputous, kosket ja Kemijoki. Aamu-usva, poron sorkkien kapse, rantasipin piiaus, kastehelmet heinien varressa.
Kulkiessani kerään sanoihin ja olemiseeni levollisuutta. Että yönsylin tarinat olisivat lempeitä.

Toivon, että levollisuus, toivo ja valoisuus välittyvät teksteihini. Lempeys.


Yö näkee pelon
peiton alle kätketyn

huokauksen, joka kuullaan huutona

Aamu näkee
kuka jaksoi
ja rakastaa heitä, jotka pelkäsivät
erityisesti heitä