”Olin pari päivää sijaisena päiväkodissa. Toisena päivänä oli kahdeksantoista (18!) 3-4-vuotiasta lasta hoidossa ja meitä oli vain kaksi työntekijää suurimman osan päivästä.”
Ystävän viesti.

Siinä on laitettu tossua toisen eteen, että kaikki lapset ovat saaneet hoidon. Tiedän, että ystäväni on tehnyt parhaansa. Hän on ihana lastenhoitaja, hyvä sijainen.

Paras ja luovinkaan hoitaja ei yllä mahdottomuuksiin.

En tiedä, kuinka usein tällaisia tilanteita tulee päivähoidossa. Ehkä ne ovat poikkeuksen poikkeuksia.

Usein kipuilen, olenko tehnyt virheen, kun olen hoitanut ja hoidan omat lapset kotona.
Vaikka kommentista on aikaa, ministerin sanat ripsahtavat mieleen ikävästi edelleen:
”Meidän on pelastettava lapset kodeistaan ammatillisen varhaiskasvatuksen pariin.”

Hetkinen. Kenen meidän? Mistä pelastettava? Pelastettava. Mihin?
Aihe on sensitiivinen ja asialla puolensa ja puolensa.

Kenellä on vara asettua toisen yläpuolelle?

Yksi tapa pelastaa lapset kodeistaan on tehdä kotihoito taloudellisesti houkuttelemattomaksi, lähes mahdottomaksi. Jo tässä ja nyt ja sitten tulevaisuudessa. Kotiäideille ei kerry eläkettä. Mitä sitä hulluja, Suomi ei laiskoja elätä! (Ontuvaa sarkasmia)

Meidän kuopus täytti vastikään vuoden. Jotta saisin hoitaa iltatähtösemme itse, koitan löytää tulonlähteitä kotoa käsin tehtävistä töistä. Siksi mm. kirjoitan, äänitän ja huovutan.

Myönnän, ei ole helppo paletti. Tässä on useampi soutaja kuopuksen lisäksi.
Pankkitili ei lekottele kylläisenä. Ehkä elämme silti rikasta elämää, jos se mitataan syliajalla, kuuntelemisella, lapsentahtisuudella.

Onhan tässä toki vaarana, että lapsi saa nukkua aamulla rauhassa. Herättyään äänimaailma on tuttu. Hän saa leikkiä vapaasti. Syli on tuttu. Hoitaja on tuttu ja rakas. Mikä tyyppi se sellaisestakin lapsesta kasvaa!

En halua asettaa vastakkain ammatillista hoitoa ja kotihoitoa. Esimerkiksi lapsenlapsellani (niin, olen myös mummeli) on ihana hoitopaikka ja hän on hurmannut hoitajat.

Haluan vain vähän ravistella, että annettaisiin perheille aito mahdollisuus valita, missä lapset saavat hoivan. Kuulostaa korulauseilta.

Olen kasvatustieteen maisteri, luokanope, ja erikoistunut esi- ja alkuopetukseen. Kenties voisin antaa ammatillista kasvatusta vaikka päiväkodissakin. Tai kotona.

Kuitenkin. Pienelle lapselle huolenpito on tärkeintä. Kohtaaminen. Läsnäolo.

Koulutusta enemmän minua on opettanut aika lasteni seurassa. Sellaista rakkauden ja kärsivällisyyden koulua en löydä muualta. Tässä kasvaa lapsen vierellä.
En ole sama äiti kuopukselle, mitä olin esikoiselle. Ja silti sama. Sama rakkaus.

Kasvaminen on ollut sitä, että on tullut riittävän pieneksi. Ymmärtää ihmeen, joka on annettu kohdalle. Ottaa riittävän lyhyitä askelia kiirehtimättä.

En ole valmis vieläkään. Kesken koko ikäni, mutta armollisesti kesken.

Kasvaminen on silmien avautumista. Näkemistä, mikä aarre, mitä aarteita, on elämässäni.
Näkemistä, mihin käytän aikani, jos vain voin.